Karviaisherkkuja

  

Eilen iltapäivästä kävin keräämässä hilloa varten karviaisia. Jos meillä olisi vähän useampi puska, olisin takuulla kokeillut tehdä myös mehua, mutta tällä kertaa marjoja riitti vain hilloiksi. Ja tietysti sellaisenaan syötäväksi. Täytyy varmaankin miettiä, mahtuisiko meille vielä toinen pensas johonkin kulmaan. Tänä keväänä kun istutimme lisää ainoastaan mustaherukkaa. Onhan nuo kypsät karviaiset aivan uskomattoman herkullisia!

Hilloon tuli tällä kertaa:
n. 2l kypsiä karviaisia,
1 vaniliatanko,
n. 4dl hillosokeria,
1tl Atamonia

Ensin putsasin ja huuhdoin marjat. Laitoin ne kattilaan, mutta en lisännyt enää vettä, sillä ne olivat kosteita huuhtelun jäljiltä. Keittelin marjoja ja vaniliatankoa hiljalleen n. 10 minuuttia. Seuraavaksi surautin seosta hieman sauvasekoittimella, ei kuitenkaan kokonaan hienoksi.

Sitten lisäsin hillosokeria ja annoin porista vielä toiset 10 minuuttia. Muutaman minuutin jälkeen hillon pintaan nousi vaahtoa, jonka kuorin pois. Keittelyn jälkeen nostin vaniliatangon pois ja lisäsin ripauksen Atamonia. Tätä en ole käyttänyt ennen muuta kuin mehupullojen huuhtomisessa, mutta pussin ohjetta seuraten, käytin sitä nyt hilloon.

Lopuksi purkitin hillon kuumassa vedessa kiehautettuihin purkkeihin ja suljin kannet. Hetken kuluttua nostin hillot kylmään veteen jäähtymään Lopputuloksena oli ainakin kolme purkkia, jossa kannen keskiosa oli painunut alas ja säilöminen todennäköisesti onnistunut.

Toisaalta aivan sama onnistuiko säilöntä, sillä hillosta tuli niin syntisen hyvää, ettei se varmaankaan tule säilymään edes pimeneviin syksyn iltoihin. Ja samalla tekniikalla tehty hieman kirpeä mustaherukka- tai punaherukkahillokin maistuu uskomattoman hyvältä briejuuston tai pannulla paistetun leipäjuuston kanssa... mmmm...

 

Kesää pullottamassa

Eilen minä sen vihdoin aloitin, nimittäin säilömisen. Tai olenhan minä pakastanut marjoja jo jonkin verran, mutta tässä mehustamisessa ja hilloamisessa on sitä toisenlaista loppukesän tuntua...

Ihan ensimmäisenä kävin kaivelemassa kellarin kätköistä pulloja ja purnukoita, joita olen keräillyt sinne koko talven. Niitä me tiskattiin ihan urakalla mehuja ja hilloja varten. Sitten tänä aamuna kävin pyörähtämässä pihapuskissa, josta mukaan tarttui aivan hujauksessa reilu kymmenen litraa punaherukkaa.

Meillä on melkoisen iso kellari talon alla, joten mehujen säilöminen sokerin, kuumien pullojen ja Atamonin avulla on varmasti kaikkein järkevintä. Piharakennuksessa on tietysti myös arkkupakastin, johon pussitan ja purkitan monenlaisia marjoja, ehkä hieman papuja, yrttejä, omenia ja jotain hilloja. Tällä hetkellä pakkaseen on laitettu tuoretta mansikkaa, mustikkaa ja vadelmaa. On minulla muutama pakastepullokin, ehkä yhtä mehumaijallista varten.

Minulla on yhdeksän litran mehustin, johon mahtuu kerralla mehustumaan varmaankin kaksitoista litraa marjoja, kunhan vaan vähän painelee ja antaa kannen olla vähän raollaan. Tähän määrään menee sopivasti seitsemän desiä sokeria ja mehua tulee viisi viinipullollista, eli vajaa neljä litraa. Tämän satsin tekemiseen menee aikaa kolmisen tuntia ja kunhan tekniikan taas oppii kunnolla, ei mehustinta tarvitse ehkä koko aikaa vahtia vieressä. Ja on nimittäin hyvää tuo tuore punaherukkamehu!

Nyt minä odottelen malttamattomana kypsyviä karviaisia. Sain viime keväänä vaihdossa ystävältäni purkin karviaishilloa, joka oli aivan taivaallista hyvän maalaisbrien kanssa. Sitä minä kokeilen tehdä meillekin. Ja huomiselle on jo valmiina kellarissa äidin tuomat mustaherukat, joita taitaa olla 25 litraa. Tietääpä ainakin mitä meillä puuhataan viikonloppuna...

Kilpaa kaalimatojen kanssa

Säät ovat antaneet muutaman muistutuksen tulevasta syksystä. Uusien salaattien itäminen on hidastunut, eivätkä tomaatitkaan ole vielä saaneet väriä. Puskat kuitenkin notkuvat vihreitä raakileita, niin tomaatteja, kurkkuja, paprikoja, chilejä kuin herneitäkin. Herneet ovat muuten ihan normaaleja kuivattuja ruokaherneitä ja sato on loistava. Munakoisot ovat täynnä kukkia, eikä yrttienkään vauhti ole yhtään hidastunut. Tähän mennessä olen saanut satoa mukavasti yli odotusten.

Kasvihuoneeseen oli taas eksynyt muutama kutsumaton vieras. Pieni lentomuurahaisporukka oli pesinyt kasvulaatikkoon salaatin juurelle. Revin eilen viimeisiä kitkeriä salaatteja pois, kun laatikossa alkoi kuhina. Ensimmäisenä keinona ripottelin murkkujen päälle reilusti kanelia. Tänä aamuna laatikossa ei näkynyt enää muurahaisia, mutta täytyy tutkia tilannetta uudelleen muutaman päivän kuluttua.

Ikävä kyllä kotilotkin ovat päässeet kasvihuoneeseen. Niitä saa nyppiä melkein joka aamu pois kurkuntaimista. Jostain syystä ne eivät ole vielä viihtyneet muissa kasveissa. Onneksi kotiloita on ollut seinien sisällä vain muutama ja ainakin minusta tuntuu, että niiden ahkera kerääminen on pitänyt kannan kurissa tänä kesänä. Varmaankin myös kahvinporot ja kitkeminen on auttanut.

Uusimpana riesana olen löytänyt salaateistani kaalimadot. Tähän mennessä jäävuorisalaatti ei ollut kelvannut vielä muille, mutta nyt rinnan kasvavat lehtikaalit ja jääsalaatit olivat kummatkin joko pelkkiä rankoja tai täynnä isoja reikiä sekä kakkaa. Lopulta löysin myös itse tuholaisen keittiön läviköstä työn touhusta.

Kokonaistilanne on kuitenkin loistava, sillä olemme saaneet salaattia ihan joka ikinen päivä kesäkuun alkupuolelta asti. Eli voitolla ollaan reilusti, vaikka syömmekin lehtikaaleja kilpaa niiden matojen kanssa.

Nyt minulla pyörivät pullot ja purkit pöydillä ja mehumaijakin odottaa keittiön nurkassa. Marjoista iso osa alkaa olla kypsiä, mutta jos vielä muutaman päivän malttaisi odottaa mehustamista...

Yllätysvieras kurkun alla

Tänään illalla kastellessani kasvihuoneen reheviä taimia meinasi tämä uusin yllätysvieras aiheuttaa minulle sydämen tykytyksiä, kauhun kiljahduksia tai ainakin pienen kohtauksen. Sieltä kasvusäkin pikkuruisesta kasteluaukosta minua tuijottivat tarkkaavaiset silmät.

Ja anteeksi nyt kaikille mobiili- ja tablettiselailijoille, sillä kuva ei ole hyvä. Tuolta reijästä kuitenkin tuijottaa suoraan kameraan ihan kohtalaisen kokoinen sammakko. Eikä se ollut moksiskaan, kun minä kaatelin säikähdyksestä selvinneenä suoraan sen niskaan lisää vettä. Näitä sammakoita on lähipäivinä pomppinut vähän joka puolella, missä minä kuljen kastelukannun kanssa, mutta tämä oli tosiaankin ehdottomasti yllättävin.

Eipä siinä mitään, asukoon tuolla. Kurkun juurakko, kanankakka ja kasvuturve sekä säännöllinen kastelu tekevät varmasti hyvää sammakollekin. Liekö tuossa salaisuus siihen, miksi juuri tämä kyseinen kurkuntaimi leviää ja versoo aivan estottomasti.

Meditaatioharjoituksia nurmikon reunalla

Meidän pihasta on kolmasosa helppohoitoista hiekkapihaa. Ainakin näin kiiteistövälittäjä asian ilmoittaisi ja minä uskoisin sen epäilemättä. Totta puhuen tuo hiekkapiha teettää työtä ihan riittävästi, jos nyt ei yhtä paljon kun nurmikkokin. Sen siistinä pitäminen on yllättävän aikaavievää hommaa.

Jostain kumman syystä ainakin miedän nurmikko osaa hyppiä, vieläpä 20cm leveän parrun yli. Tai jos ei nyt hypätä, niin ryömiä ainakin. Sitten oma lukunsa on pikkuhiljaa leviävä sammal ja pitkälle maahan porautuvat voikukat.

Jotta hiekkapiha näyttää siistiltä, tulee sitä kitkeä läpi kesän kaiken aikaa. Jostain kumman syystä tosin ainakin minä pidän hiekkapihan kitkemisestä huomattavasti enemmän kun kasvimaan perkaamisesta. Siinä jälki on ihailtavissa välittömästi, se on siistiä puuhaa ja rikkaruohot irtoavat pääsääntöisesti helposti. Sen kitkeminen on koukuttavaa puuhaa ja toimii jonkinlaisena meditaatioharjoituksena.

Jotta todellisuus ei unohtuisi, hiekkapihaa pitää myös haravoida, haravoida ja taas haravoida. Sitten alkaa ärsyttämään, kun haravoinnin mukana lähtee niin hurja määrä hiekkaa tunkiolle. Meidän pihassa on erittäin suuria mäntyjä todennäköisesti 50-luvulta ja niistä tulee risuja, käpyjä ja havuja uskomattomat määrät. Meillä kasvaakin pihan perällä havuvuori, sillä niiden kompostoituminen kestää ilmeisesti useita vuosia.

Vaikka kaikki puuhat eivät olekaan niin mieluisia, irtoaa palkintoja koko ajan. Meillä on päivittäin pöydässä oman maan salaattia ja kurkkua, vadelmia ja perunoita, kesäkurpitsaa, papuja ja yrttejä. Pian kypsyvät tuhannet tomaatit ja mieletön määrä chilejä, ehkä paprikaa ja munakoisoja. Herukoista saatavat mehut lämmittävät läpi talven ja hillot maistovat lettujen kanssa vielä keväälläkin.

Nyt kun kasvit kasvavat omaan tahtiinsa, me yritämme pitää pihaa siistinä, haravoimme ja silppuamme oksia, kitkemme ja kaivelemme. Nyt on hetki tyyntä ennenkun alkaakin armoton mehustaminen, säilöminen, pussittaminen ja pakastaminen...

Sitruunamelissateetä ja villasukkia

Pyh ja pah, meidän perheeseen on iskenyt kesäflunssa! Koko porukka niiskuttaa, mutta antibiootteihin ei ole joutunut turvautumaan kuin yksi. Onneksi viime kesän mehuja oli vielä muutama pullo jäljellä kellarin hyllyllä. Eli kuumaa juomaa tankataan litratolkulla. Muuten päivät ovat menneet telkkarin ja kirjojen kanssa sisällä. 

Vaihteluksi herukkamehuun pääsin kokeilemaan  sitruunamelissateetä oikein tositoimissa. Taisin jo aiemmin kirjoitella muutamien yrttien terveysvaikutuksista, mutta nyt siis keittelin sitruunamelissateetä sen tulehduksia hillitsevien ominaisuuksien vuoksi. Jos siitä vaikka olisi jotain hyötyä flunssan hoidossa. Ainakin persiljaa, basilikaa ja sipulinvarsia olen lisännyt salaatteihin tuplamäärän vitamiineja tuomaan.

Eli illalla lämmön noustessa äkkiä iiiiiso kourallinen sitruunamelissan lehtiä teepannun pohjalle ja litra vettä päälle, sitten kymmenen minuutin haudutus. Pelkkä sitruunamelissatee ei maistunutkaan yhtään miltään, mutta yhteen pannulliseen laitoin sekaan muutaman tupsun piparminttua, jonka mentholi irrottaa limaa ja hillitsee hengitysteiden ja suun limakalvojen tulehduksia. Yhteen pannuun laitoin mausteeksi rooibosteetä ja yhteen sitruunan kuorta ja vähän mehua. Flunssassa ei tietenkään kannata unohtaa antiseptistä hunajaa, joka auttaa kurkkukipuun ja saattaa hillitä yskää. Ainakin lapsille hunajamaito illalla on mukava tapa auttaa unen tuloa ja lievittää yskää ja karheaa kurkkua.

Nyt köllötellään vielä muutama päivä sisällä, sitten taas tutkitaan mitä ihmeitä pihan perällä on ehtinyt tapahtua!

Syvenevät vihreän sävyt

Pihan perällä ovat minun aarteeni. Omppopuiden siimeksessä vihertävät perunanvarret, salaatit ja ääriään myöten täyteen kasvanut kasvihuone. Salaatit rehottavat, herneet ja pavut kukkivat, palsternakat erottuvat jo rikkaruohojen seasta ja vadelmat lupailevat mukavaa satoa. Maistiaisia olemme saaneet jo kurkuista, kesäkurpitsoista ja tietysti salaateista ja yrteistä, mutta tomaatin ja chilin raakileita odottelemme vielä jonkin aikaa. Herukkapensaat notkuvat marjoja, eikä omppopuut paljon niille häviä. Nyt äkkiä pakkaset tyhjiksi, jotta saamme uuden sadon pihalta ja metsästä talteen.

Keväällä istutettu Pohjan Jätti

Salaatit alkavat olla jo turhan suuria, uutta tilaa tehdään minkä ehditään.

Pensaspapu

Kasvit ovat viihtyneet hyvin, vähän turhankin rehevästi...

Uuden sadon salaatti on vielä hennon vaalean vihreää.

Kesäkurpitsat kiinnostivat myös kärpäsiä.

Ystävältä saadut chilit viihtyvät kasvihuoneessa ja satoakin näyttää tulevan.

Basilika, tilli ja sitruunamelissa sulassa sovussa.

Tämä kurkku kasvaa ylöspäin.

Jos nyt on monta taistelua käyty luonnon kanssa, niin on monta voittoakin ehditty ottaa. Kasvihuoneessa kaikki on kasvanut yli odotusten, ehkä vähän liikaakin, joten vauhdissa ollaan. Jokainen tomaatti, kurkku tai pesto on ainakin minulle pieni voitto!

Jotain pientä tänään, huomenna taas jotain suurta

Tuo pihalla ja kasvimaalla pyöriminen on sitten kummallista. Jos sieltä on pois muutaman päivän, tuntuu että kaikki on kasvanut ja muuttunut mielettömästi. Toisinaan yhden yön aikanakin on tapahtunut ihmeitä. Meillä sato valmistuu hitaasti ja varmasti, mutta taistelut luonnon kanssa jatkuvat.

En tiedä mikä perenna kuvassa on, mutta se kuvaa hyvin tilannetta etanoiden kanssa meidän pihalla. Kahvinporot juurella auttoivat osaan ruukkukukista, mutta orvokit menehtyivät kai kofeiinimyrkytykseen.

Minulla oli mansikkamaata muutama rivi pihan perällä. Keväällä yritin toimia mansikoiden parhaaksi, kitkeä ja harventaa, hieman lannoittaa ja muutama viikko sitten suojasin taimet vielä rastasverkolla. Pari päivää sitten revin verkosta puolet pois, sillä mansikoihin on nyt iskenyt joku tauti. Taimista yli puolet on kuivunut, toiset vähemmän ja toisista ei ole enää mitään jäljellä. Näiden pelastamiseksi minulla ei ole enää mitään ideoita. 

Munakoison taimet ovat saaneet reilusti kokoa, mutta sen ovat huomanneet myös kirvat. Myös muutamasta paprikan taimesta löytyi kirvoja. Niitä kaikkia on nyt suihkuteltu mäntysuopavedellä. Katsotaan mitä käy. Toisaalta kirvoja on ollut aika vähän, joten ehkäpä tämä tehoaa.

http://pixabay.com

 

Sitten henkilökohtaisesti mulle kaikista kamalin luontokappale, jonka kanssa rinnakkaiselo ei vaan suju, eli ampparit. Ne ovat pitkin kesää pörränneet meidän ulko-oven kupeessa ja yhdessä olemme tulleet toimeen. Nyt kuitenkin minulle tuli vika piikki, tai onneksi se oli eka. Mutta eräänä iltana amppari jostain syystä pisti minua meidän ulkorapuilla. Käsittääkseni syksyä kohden ne muuttuvat tunkeilevammaksi, joten niistä oli päästävä eroon.

Mieheni joutui tutkimusmatkalle kuistin välikattoon, mutta tuloksena oli ainoastaan neljä tyhjää pesää. Elävää pesää ei löytynyt. Meille ei jäänyt muita keinoja, kun tukkia amppareiden kulkureitit ja myrkyttää ne suoraan kattoon. Koko operaatio suoritettiin eilen illalla puolen yön tietämillä, kun suurin osa amppareista piti olla jo pesässä. Ja se onnistui kohtalaisen hyvin, sillä uusia pistoksia ei tullut.

Myrkkypullon suppilo roikkuu vielä pesän suulla ja uusintamyrkytyksiä suoritetaan varmuuden vuoksi varmaan useita. Tänään rapuilla on pyörinyt enää muutama kuoleman kielissä kierivä amppari ja muutama pesää etsivä, mutta toivotaan, että pääsimme vaivasta niin minun ei tarvitse viettää loppukesää sisällä...