Kasvihuone on pystyssä!

Viikoloppu meni taas pihalla. Mansikkamaa alkaa olla kitketty, kukkapenkit haravoitu ja piha siistitty. Muutama ruukkukukka on nostettu ulos totuttelemaan auringonvaloon ja viimekesän kukkalaatikot kaivettu esiin odottamaan uusia asukkaita. Mutta mikä parasta, nyt meidän pihan perällä nököttää pieni uutuuttaan häikäisevä kasvihuone. Sen pohjatöiden tekeminen ja kasaaminen vei aikaa kaikkiaan muutaman päivän, mutta onnistui kyllä ihan ilman ongelmia. 

Koko projekti alkoi perustuksista, jotka kaivettiin saviseen maahan vaihtelevasti  noin puolen metrin syvyyteen, täytettiin soralla ja juntattiin tiiviiksi. Perustuksiin meni peräkärrillinen karkeaa soraa ja vajaa kuorma hiekkaa. Soran ja hiekan väliin levitettiin kasvihuoneen kokoinen pala suodatinkangasta. Kangas ei varmaankaan olisi ollut tarpeellinen, mutta tässä tapauksessa maa oli helpompi suojata kankaalla, sillä kasvihuoneen keskelle jäänyt nurmikko oli tallaantunut kuravelliksi.

Kangas pitää myös kutsumattomia vieraita, kuten myyriä loitolla. Tosin en tiedä miten syvällä ne liikkuvat, tai tulisivatko ne vielä puolen metrin sorakerroksen alta kasvihuoneeseen. Suojakankaan päälle ripoteltiin ohut kerros hiekkaa, jotta betonilaatat saatiin aseteltua suoraan. Nyt siis koko kasvihuoneessa on hiekkalattia.

Kasvihuoneen sokkelin alle laitettiin lopulta yhdeksän betonilaataa kiinitystä varten. Sokkelissa oli valmiita reikiä koko matkalla, mutta kulmista reiät puuttuivat. Näin ollen laattoja laitettiin suunniteltua enemmän koko sokkelin matkalle ja sokkeli kiinnitettiin lopussa laattoihin ankkurimuttereilla.

Kokoaminen itsessään onnistui kahden ihmisen voimin ohjetta seuraten hyvin ja siihen meni puolet aurinkoisesta lauantaista. Kasvihuoneesta tuli komea. Projekti oli kuin vähän haastavampi palapeli, jossa käytettiin apuna jakaria ja akkuporaa.

Seuraavaksi kun on taas hieman aikaa, ajattelin tiivistää kasvihuoneen alaosan styroksilla ja lisätä ulkopuolelle vielä hiekkaa. Sitten pitääkin ruveta suunnittelemaan miten nuo kolme ja puoli neliötä saadaan käyttöön parhaiten ja tehokkaimmin. Mahtuuko sisälle kasvatuslaatikoita, ruukkuja tai kasvusäkkejä? Pitääkö minun hommata pöytä yrteille?

Nyt minun tomaatin, kurkun ja munakoison taimilla on kuitenkin uusi koti.

Hentoset valkeat nuput

olivat nousseet päivänvaloon myös valkovuokoista!

Elävä pajuaidan pätkä

Minä innostuin alkuviikosta kokeilemaan, miten elävää pajuaitaa voisi hyödyntää puutarhassa näkösuojana. Muistan nähneeni sellaisen rakentamisen Strömsössä joskus muutama vuosi sitten. Kaivelin ohjeita ja kuvia netistä ja niiden inspiroimana päädyin hyppimään lähikatujen ojien varteen oksasaksien kanssa.

Ensimmäisellä kierroksella kävin keräilemässä ohuita puolitoistametrisiä piiskoja, jotka punoin sitten kevyeksi verkoksi pihan perälle. Seuraavana päivänä kävellessäni ihan muualle, alkoi katseeni harhailemaan pusikoihin ja ojanvarsiin. Silloin minä tajusin, että se edellinen viritelmä ei ollut yhtään mitään. Kaikki nuo ojat olivat täynnä toistaan pidempiä, parempia ja suorempia pajunvitsoja. Ja näin meille rakennettiin elävä pajuaita pihakeinun taakse.

Pajun sanotaan olevan helppo materiaali elävään aitaan, sillä se juurtuu helposti melkein milloin vaan. Paras aika aidan istuttamiseen on kuitenkin kevät, kun silmut eivät ole vielä puhjenneet ja maa on kosteaa. Aita tarvitsee ensimmäiset vuodet paljon kastelua ja juurtumista edistää vitsojen liottaminen muutaman viikon ajan vesitynnyrissä. Minulla oli kiire, joten laitoin oksat suoraan maahan.

Eli homma meni suunilleen niin, että kävimme mieheni kanssa vuorotellen pusikoissa hakemassa sylilliset reiluja parimetrisiä pajunoksia. Seuraavaksi niitä karsittiin ja niistä valittiin parhaat päältä. Pihakeinun taakse kaivettiin pieni oja, jonka pohjalle pajut tökittiin vuorotellen oikealle ja vasemmalle kallistuen. Sitten oksia yritettiin punoa ja pujotella vuorotellen ristiin niin, että aita tukisi itse itseään ja olisi suurin piirtein suora.

Sen jälkeen aitaa ruvettiin silottelemaan ja salmiakkikuvio yritettiin sitoa suunilleen tasaiseksi luonnollisin materiaalein, eli nippusitein. Niitä löytyi kahta väriä, joista musta tuntu sulautuvan kuitenkin paremmin ympäristöön.

Kun aita oli sidottu, tampattiin maa tiukaksi oksien ympäriltä ja oja täytettiin tuoreella puutarhamullalla Sitten oksia kasteltiin, kasteltiin ja seuraavana päivänä taas kasteltiin.

Viimeiseksi aita siistittiin ja oksien haarat ja latvat tasattiin. Minä toivon, että katkaisukohtiin alkaa pikkuhiljaa ilmestymään silmuja. Nyt aidan kanssa ei voi muuta kun odottaa ja toivoa, että oksat juurtuvat. Tänä kesänä se tuskin antaa vielä kummoista suojaa, mutta ainakin netistä löytyi melkoisen muhkeitakin eläviä pajuaitoja.

Me jäämme seuraamaan tilannetta ja päivitämme kuvia tarpeen mukaan. Jos tämä kokeilu onnistuu, voisi aitaa olla mukava jatkaa ja yrittää tehdä pajusta jonkinlainen pergola.


5.6.2013 tilanne on tämä.