Punainen tupa ja pari ahomansikkaa

Jotain ehti tapahtua tässä muutaman viimeisen päivän aikana. Minä fiilistelin vihertävää luontoa ja vasta leikattua ruohoa ja mietiskelin itsekseni, että joku päivä pitää raivata vattupenkki, kitkeä marjapensaan juuret loppuun, siistiä kukkapenkin reunat ja vaikka mitä muuta. Olin istuttanut muutaman kesäkukan ruukkuihin ja ihailin niitä.

Yhtäkkiä piha olikin päässyt niskan päälle niin että humahti. Ihan joka paikka rehottaa, rikkaruohot leviävät perunapenkkiin, vuohenputki valtaa elintilaa kasvihuoneen kulmalta eikä tulppaania erota kauempaa voikukkien joukosta. Nurmikkokin pitäisi leikata mutta ulkona vaan sataa.

Täällä eletään juuri niitä hetkiä, jossa kukin joutuu punnitsemaan ja määrittelemään itselleen oman puutarhansa ulkoisen olemuksen, valitsemaan huolittelun asteen ja priorisoimaan asioita.

Kun sade taukoaa, olisiko mukavampi leikata ruoho etupihalta ja antaa vaikutelma punaisesta tuvasta ja perunamaasta, jossa pihaa hoidellaan hymyillen kukallinen pikkuharava kädessä samalla kun vilkutellaan naapureille. Toisaalta, jos tontin reunalta saisi siimaleikkurilla sen vuohenputkipöheikön alas, saattaisimme saada kesäkuussa vähän reilummin ahomansikkaa. Mutta ehkä eniten minua kuitenkin kiinnostaa mullata perunat ja kitkeä perunamaan reunat sekä yrittää pelastaa mansikkamaalta edes muutama taimi, jotta saisimme juhannuksena pöytään oman varhaisperunan ja kesäkeiton lisäksi omalta maalta mansikkakakkua.

Ja jotta sitä kesäkeittoa saisi, pitäisi varmaan myös kylvää lisää herneitä ja persiljaa, pystyttää linnunpelättimiä sekä kitkeä, kitkeä ja vähän harventaa. No onneksi minä tiedän yhden tosi hyvän ohjeen laihialaiseen kesäkeittoon!

Kivikossa

Pihallamme on paljon kivikkoa. Naapurin mukaan niitä on poistettu ja kaivettu kovasti vuosien varrella, mutta ihan mukavasti niitä on myös jäljellä. Suosikki kiveni ympärillä kasvaa toisella puolella kotkansiipeä ja toisella puolella hurmehappomarja. Yhdellä laidalla kasvaa joitakin perennoja ja toisessa sivussa norjanangervo. Ja tietysti vuohenputki yrittää koko ajan löytää lisää elintilaa.

 

Viime kesänä puutarhamme oli suurin piirtein luonnollisessa tilassaan ja niinpä tämä kivikin katosi kasvustojen sekaan nopeasti kesäkuun alussa. Viime syksynä laitoimme norjanangervon matalaksi, sillä melkein vieressä, seuraavassa kivikossa kasvaa toinen. Muutama päivä sitten katselimme nousevia kotkansiipiä ja päätimme kaivaa niitä noin metrin verran ylös. Nyt kun kivelle pääsee vaikka kiipeämään päätimme laittaa myös hurmehappomarjan matalaksi, jotta sen piikit eivät tekisi hurjaa tuhoa jos kiveltä putoaa.

Nyt kiven ympäristö on laitettu uusiksi ja minun lipstikka sai kodin kotkansiipien kupeesta. En ole tutustunut lipstikan kasvuvaatimuksiin sen kummemmin, mutta katsotaan mitä se tykkää puolivarjoisasta kivensivusta, joka on täytetty kalkitulla, mutta happamalla havunneulasista muhineella kompostimullalla.

Katsotaan loppukesästä kuka on voittanut kamppailun elintilasta. Jos lipstikka lähtee kasvuun, taidan kaivaa vielä toisen metrin kotkansiipeä ylös ja antaa sille kunnolla tilaa. Toivotaan, että lipstikka antaa edes sen verran satoa, että saan muutaman keiton ja säilykekurkun maustettua.

Ruohon tuoksua ilmassa

Kaksi päivää satoi vettä, ukkosti ja tuuli. Nurmikko, puut ja pensaat ottivat kaiken irti kosteudesta ja hengähdystauosta paahtavan auringon alla. Kun sää vihdoin selkeni, oli raikasta ja vehreää, ilma lämpeni ja kesä alkoi ihan virallisesti, sillä oli tullut aika leikata nurmikko! Tässä vaiheessa vuotta sen tahtoisi tehdä vielä jokainen, mutta ensimmäisen kerran ajoivat pojat. Tytöille jäi huoltojoukkojen puuhat, muonitus ja vihreiden kenkien puhdistus.