maanantai 20. toukokuuta 2013

Kivikossa

Pihallamme on paljon kivikkoa. Naapurin mukaan niitä on poistettu ja kaivettu kovasti vuosien varrella, mutta ihan mukavasti niitä on myös jäljellä. Suosikki kiveni ympärillä kasvaa toisella puolella kotkansiipeä ja toisella puolella hurmehappomarja. Yhdellä laidalla kasvaa joitakin perennoja ja toisessa sivussa norjanangervo. Ja tietysti vuohenputki yrittää koko ajan löytää lisää elintilaa.


Viime kesänä puutarhamme oli suurin piirtein luonnollisessa tilassaan ja niinpä tämä kivikin katosi kasvustojen sekaan nopeasti kesäkuun alussa. Viime syksynä laitoimme norjanangervon matalaksi, sillä melkein vieressä, seuraavassa kivikossa kasvaa toinen. Muutama päivä sitten katselimme nousevia kotkansiipiä ja päätimme kaivaa niitä noin metrin verran ylös. Nyt kun kivelle pääsee vaikka kiipeämään päätimme laittaa myös hurmehappomarjan matalaksi, jotta sen piikit eivät tekisi hurjaa tuhoa jos kiveltä putoaa.

Nyt kiven ympäristö on laitettu uusiksi ja minun lipstikka sai kodin kotkansiipien kupeesta. En ole tutustunut lipstikan kasvuvaatimuksiin sen kummemmin, mutta katsotaan mitä se tykkää puolivarjoisasta kivensivusta, joka on täytetty kalkitulla, mutta happamalla havunneulasista muhineella kompostimullalla.


Katsotaan loppukesästä kuka on voittanut kamppailun elintilasta. Jos lipstikka lähtee kasvuun, taidan kaivaa vielä toisen metrin kotkansiipeä ylös ja antaa sille kunnolla tilaa. Toivotaan, että lipstikka antaa edes sen verran satoa, että saan muutaman keiton ja säilykekurkun maustettua.

4 kommenttia:

  1. Haa tästä muistinkin, että naapuri taisi luvata minulle viime kesänä alun lipstikastaan:) Täytynee lähteä lapion kanssa kylään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan olis saanut täältäkin lipstikan jostakin, mutta se tarttui mukaan ihan vahingossa tuolta puutarhalta viimeksi :)

      Poista
  2. Mullakin nousi maasta yksi viime kesänä siirtämäni kotkansiipi, ilahduin kovasti. Tuollaiset isot lohkareet on kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten uskomattoman kookkaita nuo kotkansiivet, meillä on nyt jo metrinen puska :) Ja kasvaa vaan...

      Poista