tiistai 30. heinäkuuta 2013

Karviaisherkkuja

  

Eilen iltapäivästä kävin keräämässä hilloa varten karviaisia. Jos meillä olisi vähän useampi puska, olisin takuulla kokeillut tehdä myös mehua, mutta tällä kertaa marjoja riitti vain hilloiksi. Ja tietysti sellaisenaan syötäväksi. Täytyy varmaankin miettiä, mahtuisiko meille vielä toinen pensas johonkin kulmaan. Tänä keväänä kun istutimme lisää ainoastaan mustaherukkaa. Onhan nuo kypsät karviaiset aivan uskomattoman herkullisia!

Hilloon tuli tällä kertaa:
n. 2l kypsiä karviaisia,
1 vaniliatanko,
n. 4dl hillosokeria,
1tl Atamonia

Ensin putsasin ja huuhdoin marjat. Laitoin ne kattilaan, mutta en lisännyt enää vettä, sillä ne olivat kosteita huuhtelun jäljiltä. Keittelin marjoja ja vaniliatankoa hiljalleen n. 10 minuuttia. Seuraavaksi surautin seosta hieman sauvasekoittimella, ei kuitenkaan kokonaan hienoksi.

Sitten lisäsin hillosokeria ja annoin porista vielä toiset 10 minuuttia. Muutaman minuutin jälkeen hillon pintaan nousi vaahtoa, jonka kuorin pois. Keittelyn jälkeen nostin vaniliatangon pois ja lisäsin ripauksen Atamonia. Tätä en ole käyttänyt ennen muuta kuin mehupullojen huuhtomisessa, mutta pussin ohjetta seuraten, käytin sitä nyt hilloon.

Lopuksi purkitin hillon kuumassa vedessa kiehautettuihin purkkeihin ja suljin kannet. Hetken kuluttua nostin hillot kylmään veteen jäähtymään Lopputuloksena oli ainakin kolme purkkia, jossa kannen keskiosa oli painunut alas ja säilöminen todennäköisesti onnistunut.


Toisaalta aivan sama onnistuiko säilöntä, sillä hillosta tuli niin syntisen hyvää, ettei se varmaankaan tule säilymään edes pimeneviin syksyn iltoihin. Ja samalla tekniikalla tehty hieman kirpeä mustaherukka- tai punaherukkahillokin maistuu uskomattoman hyvältä briejuuston tai pannulla paistetun leipäjuuston kanssa... mmmm...



5 kommenttia:

  1. Sinulla on hieno blogi, mukava kun löysin vierailusi ansiosta.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa herkulliselta nam ! Karviaiset ovat suosikkejani, niitä on kiva popsia myös ihan sellaisenaan, mutta hillokin toki hyvää. Karviaisten perkaamisessa vaan on aika homma.

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä herkulliselta! Taitaa minun karviaiset mennä mustaherkoiden kanssa mehuksi. Olen sen verran laiska, että en kehtaa niitä perkailla:)

    VastaaPoista
  4. On nää kaikki marjat kyllä aika herkkuja, mikä mitenkin. Punaherukka on parasta mehussa ja karviaiset hillossa, vadelmat suoraan puskasta ja mansikat torilta :) Mustikka tuoreena ja mustaherukat pakastimesta...
    Ja tuosta ohjeesta sen verran, että sokerin kanssa kannattaa aloittaa varovasti. Tää hillo on aika makeaa, ehkä enemmän lasten makuun, itse söisin kirpeämpää mutta kun en oo ainoa syöjä :)

    VastaaPoista