torstai 4. heinäkuuta 2013

Syvenevät vihreän sävyt


Pihan perällä ovat minun aarteeni. Omppopuiden siimeksessä vihertävät perunanvarret, salaatit ja ääriään myöten täyteen kasvanut kasvihuone. Salaatit rehottavat, herneet ja pavut kukkivat, palsternakat erottuvat jo rikkaruohojen seasta ja vadelmat lupailevat mukavaa satoa. Maistiaisia olemme saaneet jo kurkuista, kesäkurpitsoista ja tietysti salaateista ja yrteistä, mutta tomaatin ja chilin raakileita odottelemme vielä jonkin aikaa. Herukkapensaat notkuvat marjoja, eikä omppopuut paljon niille häviä. Nyt äkkiä pakkaset tyhjiksi, jotta saamme uuden sadon pihalta ja metsästä talteen.

Keväällä istutettu Pohjan Jätti
Salaatit alkavat olla jo turhan suuria, uutta tilaa tehdään minkä ehditään.

Pensaspapu

Kasvit ovat viihtyneet hyvin, vähän turhankin rehevästi...
Uuden sadon salaatti on vielä hennon vaalean vihreää.
Kesäkurpitsat kiinnostivat myös kärpäsiä.
Ystävältä saadut chilit viihtyvät kasvihuoneessa ja satoakin näyttää tulevan.
Basilika, tilli ja sitruunamelissa sulassa sovussa.
Tämä kurkku kasvaa ylöspäin.

Jos nyt on monta taistelua käyty luonnon kanssa, niin on monta voittoakin ehditty ottaa. Kasvihuoneessa kaikki on kasvanut yli odotusten, ehkä vähän liikaakin, joten vauhdissa ollaan. Jokainen tomaatti, kurkku tai pesto on ainakin minulle pieni voitto!

3 kommenttia:

  1. Upeaa satoa luvassa! Oikea viherpeukalo olet!

    VastaaPoista
  2. Minullakin alkoi heti kasvihuonekurkut kasvaa kun sain punkit häädettyä;)

    VastaaPoista
  3. Tuo kasvihuone on kyllä yllättänyt, tai se, miten kasvit viihtyvät hyvin siellä. Mulla noiden kurkkujen kanssa alkaa olla ongelmana liika kasvaminen. Ilmeisesti kasvusäkki on niin ravinteikas alusta, että kurkku pukkaa mielettömiä lehtiä ja versoa toisen perään.

    VastaaPoista