sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Mikä, missä, miten, kuka...

Taidanpa vähän vielä valottaa taustoja tarkemmin, ihan lukijoita ajatellen.

Tässä blogissa on siis kyse siitä, että minä, reilu 30-kymppinen nainen asustan perheeni kanssa pian toista kesää omaa taloa ja omaa pihaa. Meillä on 50-luvulla rakennettu rintamamiestalo ja piha myös sen mukainen. Omppopuut ovat isoja ja osa lahoja, pensaat ovat suuria ja kukkapenkkejä on pari. Pihan perällä on kasvimaa, muutama marjapensas, pieni mansikkamaa ja vadelmapuska. Pihasta löytyy myös kriikunapuita, pari pientä luumupuuta, paljon raparperia ja maa-artisokkia. Monivuotisia yrttejä on ainakin ruohosipulia ja sitruunamelissaa.

Piha on reilun kokoinen kaupunkilaispiha, joten nurmikkoa saa leikata ihan riittämiin. Piha rajoittuu peltoon, joten kaikenlaisia elikoita näkee paljon ja usein. Rusakot ja puput juoksentelevat pihan poikki päivittäin, fasaaneja on runsaasti, kuten myös oravia, myyriä, hiiriä ja etanoita.

Me asutaan ihan etelärannikolla taajamassa, puutarhaliikkeeseen on matkaa alle kilometri, joten sinne ostos- ja unelmointiretkiä tulee tehtyä usein.

Minä ja puolisoni olemme lähtöisin omakotitalosta, joten piha ei sinällään ole meille uusi juttu. Oman pihan hoitaminen kuitenkin on, joten siitä tässä on kyse, pihahommien opettelusta, uusien kasvien opettelusta, kasvimaan laitosta ja toivottavasti erehdysten kautta päästäisiin muutamaan onnistumiseenkin vielä loppukesällä.


2 kommenttia: