torstai 9. toukokuuta 2013

Plan b

Muutaman päivän auringonpaiste on saanut minut kuvittelemaan, että nyt on kesä. Olen ottanut äkkilähdön kylvöissä niin, että pihalla kaksi kasvulaatikkoa ovat saaneet siemenet multaansa ja kasvihuoneessa ovat hyllyt ja tasot täyttyneet, ainakin päiväsaikaan. Eräänä aamuna aloitin homman niin, että kaadoin laatikollisen siemenpusseja nurmikolle ja yritin jakaa salaatit ja yrtit, retiisit ja sipulit jotenkin järkevästi laatikoihin. Yksi kasvulaatikko täytettiin kokonaan herneillä.

Kasvihuoneessa on nyt oikealla seinällä hieman lyhennetty varastohylly ja pöytätasona paksu styrox-levy. Huoneen päädyssä on kasvulaatikko ja vasen laita on vielä tyhjä, mutta varattuna ruukuille ja kasvusäkille, eli tomaateille ja munakoisoille, ehkä kurkuille.

Tällä hetkellä ei taida olla näkyvissä hallan vaaraa, mutta parempi silti kiikuttaa ainakin herkimmät taimet vielä iltaisin sisään. Säkissä kasvavat kesäkurpitsantaimet joutuivat pihalle sään armoille ja saavat jäädä sinne, ainakin näillä yölämpötiloilla. Joku ongelma minun kesäkurpitsoilla on, sillä niiden lehdet ovat käpristyneet sekä kasvusäkissä että taimina maitotölkeissä. Ehkä ongelmana on liian tymäkkä multa, mistä sitä tietää. Hyvin ne näyttävät voivan noin yleensä.

Alkuviikosta kävin ostamassa pihalle muutaman orvokintaimen ja laitoin pari petuniaa laatikkoon kasvamaan. Samassa laatikossa petunian kanssa on auringonkukkia ja daalian juurakko, jonka heräämisestä ei ole vielä tietoakaan. Toivotaan, että lämmin sää auttaa asiaan. Ruukuissa kasvavat kesäkukkaseos, auringonkukka ja kehäkukka ovat hyvässä vauhdissa ja niistä saan toivottavasti pian kukkia myös maljakkoon. Yksi kaivon rengas odottaa vielä asukkaitaan, mutta ei varmaan kannata hätäillä, että saa tehtyä näyttävän istutuksen, joka ei päädy hallan hampaisiin.

Tänään päädyin hieman mainoksen uhriksi, sillä tilasin itselleni Sami Tallbergin villiyrttikeittokirjan. Aihe on kiinnostava ja miedän pöydässä on vuosittain maisteltukin vähän vaikka mitä. Nyt minulla on kuitenkin olemassa plan b: jos halla vie sadon niin vuohenputkea ja voikukkaa löytyy aina!

2 kommenttia:

  1. Mukavasti purkkeja ! Mä tilasin myös runsas kuukausi sitten tuon Villiyrttikeittokirjan uuden painoksen. Ensin sitä ei saanut, mutta nyt juuri sain viestin että kirja on tulossa, ihanaa, odotettu on, sillä nythän nuo vuohenputket ja monet muut ovat just parhaimmillaan. Ja nokkosta pitää taas muistaa kerätä ja kuivata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo kirja on varmaan mukava ja mun tavoitteena olis se, että keksisi jotain muutakin kun sen ikuisen nokkosen ja voikukan :)

      Poista