lauantai 25. toukokuuta 2013

Takapihan pesto

Lauantaina meillä syötiin oman maan antimia, ei nyt vielä ihan ruokana, mutta merkittävänä lisukkeena kuitenkin. Olin valmistanut possun uunifilettä, joka kaipasi lisuketta, ja niinpä tein pestoa tekniikalla "kaikkea mitä takapihalta löytyy." Ei siihen ihan kaikkea tullut, mutta ruohosipulia, basilikaa, rukolan versoja ja vuohenputkea, sekä tietysti suolaa, mustapippuria, pinjansiemeniä ja reilusti oliiviöljyä.

Surautin aineksista pestokastikkeen tehosekoittimella ja annostelin sopivasti perunoiden sekä lihan päälle. Itse ainakin olin tosi tyytyväinen tulokseen. Muu väki hieman irvisteli kuullessaan raaka-aineista. Mies jopa harmitteli, että oli juuri edellisenä iltana ajellut suurimman osan pestoaineksista siimaleikkurilla nurin. No onneksi vuohenputki on niin sitkeä, ettei uutta satoa tarvitse odotella pitkään...

2 kommenttia:

  1. Olipa päässyt karkaamaan mobiililla tehty luonnos tänne blogiin asti, mutta tässä päivitettynä meidän vuohenputkipesto.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa kun voi käyttää oman pihan antimia..nam!

    VastaaPoista