perjantai 12. huhtikuuta 2013

Blogiverkosto kasvaa

Nopeasti etenevä verkosto tämä blogimaailma. Nyt olen saanut muutaman uuden haasteen tai tunnustuksen, miksi niitä sitten kutsutaan. Tässä yritän vastata niihin jollain tapaa, mutta päädyin nyt kuitenkin listaamaan ainoastaan viisi kiinnostavaa blogia kuudentoista sijaan ja vastaamaan minulle esitettyihin kysymyksiin.

Ne jotka haastan, voivat itse päättää kumman haasteen ottavat vastaan, reilua eikös :)

Ensin kiitos Noora, sain sinulta Leibster blog -tunnustuksen.


Liebster tarkoittaa rakkainta tai rakastettua, mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on antaa huomiota blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.

Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä hänen blogiinsa.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla on siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.


Kiitos Pelaguu yhdentoista kohdan haasteesta. Se menee näin:

OHJEET:  Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomioimaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän ( mukaan haastettujen ) tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa keitä olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!

Ja minulle Pelaguu esitti seuraavat kysymykset, joihin yritän tässä vastailla.

1. Asia, josta viimeksi tai tänään turhauduit? Huutava muksu, tänään, eilen, yöllä, toissapäivänä...
2. Marjastus vai sienestys? Kumpikin käy!
3. Rantaloma, aktiiviloma, kulttuuri vai joku muu? Rantaloma, lomalla lomaillaan!
4. Lempi vuodenaika? Kesä, mutta kaikissa on puolensa.
5. Asia, josta olet juuri nyt onnellinen? Leppoisa tahti, rauhalliset päivät.
6. Viimeksi lukemasi kirja? Fifty Shades, Sidottu
7. Kirja, jota luet nyt? Fifty Shades, Satutettu
8. Lempipaikkasi kodissasi? Sohvalla, Saunassa, Keittiössä, Sängyssä...
9. Laite tai hankita, jonka haluaisit hankkia, joka voisi helpottaa arkea? ...justiinsa sain uuden veitsen.
10. Kierteletkö kirppiksiä? Teetkö niistä yleensä hyviä löytöjä? Nettikirppiksiä enimmäkseen, joskus löydän jotain mukavaa.
11. Kysymys, jonka itse itsellesi esittäisit? Jos saisit esittää itsellesi yhden kysymyksen tai antaa jonkun elämänohjeen, mikä se olisi. Olisikos sulla jotain sanottavaa? No juuri nyt ei enempää...

Ja sitten minä tahdon kysyä:


1. Jos olisit elän, niin mikä olisit? 2. Oletko aamuihminen? 3. Kerro itsestäsi jotain henkilökohtaista meille muille? 4. Omppopuu vai mansikkamaa? 5. Mistä sinut löytää useimmiten? 6. Lempiruokasi? 7. Suositko luomua? 8. Kiinnostavin paikka jossa olet käynyt? 9. Mistä haaveilet? 10. Mitä uutta olet oppinut viimeksi? 11. Ärsyynnytkö tällaisista haasteista :) ?


3 kommenttia:

  1. Vastvierailulla! Kiitos haasteesta ja onnea uudelle blogillesi. Vastaan noihin kysymyksiin sinulle näin suoraan, sillä olen vastannut pariin kertaan vastaavaan juttuun :)

    1. Jos olisit elän, niin mikä olisit?

    Ilves tai sammakko. Outoa hajontaa ;D


    2. Oletko aamuihminen?

    Olen! Myös ilta- ja yöihminen, mikä ei mene aina ihan nappiinsa yhdistelmänä.

    3. Kerro itsestäsi jotain henkilökohtaista meille muille?

    Olemme juuri ostaneet mieheni kanssa 1890-luvulla rakennetun tilan, jota remontoimme alkuvuosiensa gloriaan takaisin. Talo on ihan huikea röttelö, mutta niin ihana ;D

    4. Omppopuu vai mansikkamaa?

    Jaa-a. Noista on paha valita, mutta omppupuu vie voiton, koska se on puu.

    5. Mistä sinut löytää useimmiten?

    Työpöydän ääreltä tekemässä töitä tai puuhailemassa tuunausten ja näpertelyiden parista.

    6. Lempiruokasi?

    Kalat ja äyriäiset

    7. Suositko luomua?

    Aina kun mahdollista. Lähiruokaa eniten.

    8. Kiinnostavin paikka jossa olet käynyt?

    Kaikkea on nähty, mutta kyllä tuon meidän tilan aarreaitoiksi kutsutut piharakennukset ovat mielenkiintoisimpia pitkään aikaan. Täynnä menneiden vuosien tavaraa.

    9. Mistä haaveilet?

    Lämpimästä, mutta ei liian kuumasta kesästä, jotta saisimme rempata myötätuulessa. Paljusta.

    10. Mitä uutta olet oppinut viimeksi?

    Tekemään sytykekukkia ;D

    11. Ärsyynnytkö tällaisista haasteista :) ?

    En! Ilahdun niistä! Vastaan kuitenkin blogissa aina yhteen kerran ja sitten, kuten nyt, vastailen kysymyksiin suoraan haastajalle itselleen. Se on henkilökohtaisempaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti Johanna, tää olikin hyvä homma näin :) Tuli oikeesti luettua nämä ja sen jälkeen surffailin taas pitkään sun blogissa. Itse mietiskelin miten tähän olis reagoinut ja sun tapa on kyllä ihan hyvä vastaisuuden varalle! Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen ;)

    VastaaPoista