Karviaisherkkuja

  

Eilen iltapäivästä kävin keräämässä hilloa varten karviaisia. Jos meillä olisi vähän useampi puska, olisin takuulla kokeillut tehdä myös mehua, mutta tällä kertaa marjoja riitti vain hilloiksi. Ja tietysti sellaisenaan syötäväksi. Täytyy varmaankin miettiä, mahtuisiko meille vielä toinen pensas johonkin kulmaan. Tänä keväänä kun istutimme lisää ainoastaan mustaherukkaa. Onhan nuo kypsät karviaiset aivan uskomattoman herkullisia!

Hilloon tuli tällä kertaa:
n. 2l kypsiä karviaisia,
1 vaniliatanko,
n. 4dl hillosokeria,
1tl Atamonia

Ensin putsasin ja huuhdoin marjat. Laitoin ne kattilaan, mutta en lisännyt enää vettä, sillä ne olivat kosteita huuhtelun jäljiltä. Keittelin marjoja ja vaniliatankoa hiljalleen n. 10 minuuttia. Seuraavaksi surautin seosta hieman sauvasekoittimella, ei kuitenkaan kokonaan hienoksi.

Sitten lisäsin hillosokeria ja annoin porista vielä toiset 10 minuuttia. Muutaman minuutin jälkeen hillon pintaan nousi vaahtoa, jonka kuorin pois. Keittelyn jälkeen nostin vaniliatangon pois ja lisäsin ripauksen Atamonia. Tätä en ole käyttänyt ennen muuta kuin mehupullojen huuhtomisessa, mutta pussin ohjetta seuraten, käytin sitä nyt hilloon.

Lopuksi purkitin hillon kuumassa vedessa kiehautettuihin purkkeihin ja suljin kannet. Hetken kuluttua nostin hillot kylmään veteen jäähtymään Lopputuloksena oli ainakin kolme purkkia, jossa kannen keskiosa oli painunut alas ja säilöminen todennäköisesti onnistunut.

Toisaalta aivan sama onnistuiko säilöntä, sillä hillosta tuli niin syntisen hyvää, ettei se varmaankaan tule säilymään edes pimeneviin syksyn iltoihin. Ja samalla tekniikalla tehty hieman kirpeä mustaherukka- tai punaherukkahillokin maistuu uskomattoman hyvältä briejuuston tai pannulla paistetun leipäjuuston kanssa... mmmm...

 

Kesää pullottamassa

Eilen minä sen vihdoin aloitin, nimittäin säilömisen. Tai olenhan minä pakastanut marjoja jo jonkin verran, mutta tässä mehustamisessa ja hilloamisessa on sitä toisenlaista loppukesän tuntua...

Ihan ensimmäisenä kävin kaivelemassa kellarin kätköistä pulloja ja purnukoita, joita olen keräillyt sinne koko talven. Niitä me tiskattiin ihan urakalla mehuja ja hilloja varten. Sitten tänä aamuna kävin pyörähtämässä pihapuskissa, josta mukaan tarttui aivan hujauksessa reilu kymmenen litraa punaherukkaa.

Meillä on melkoisen iso kellari talon alla, joten mehujen säilöminen sokerin, kuumien pullojen ja Atamonin avulla on varmasti kaikkein järkevintä. Piharakennuksessa on tietysti myös arkkupakastin, johon pussitan ja purkitan monenlaisia marjoja, ehkä hieman papuja, yrttejä, omenia ja jotain hilloja. Tällä hetkellä pakkaseen on laitettu tuoretta mansikkaa, mustikkaa ja vadelmaa. On minulla muutama pakastepullokin, ehkä yhtä mehumaijallista varten.

Minulla on yhdeksän litran mehustin, johon mahtuu kerralla mehustumaan varmaankin kaksitoista litraa marjoja, kunhan vaan vähän painelee ja antaa kannen olla vähän raollaan. Tähän määrään menee sopivasti seitsemän desiä sokeria ja mehua tulee viisi viinipullollista, eli vajaa neljä litraa. Tämän satsin tekemiseen menee aikaa kolmisen tuntia ja kunhan tekniikan taas oppii kunnolla, ei mehustinta tarvitse ehkä koko aikaa vahtia vieressä. Ja on nimittäin hyvää tuo tuore punaherukkamehu!

Nyt minä odottelen malttamattomana kypsyviä karviaisia. Sain viime keväänä vaihdossa ystävältäni purkin karviaishilloa, joka oli aivan taivaallista hyvän maalaisbrien kanssa. Sitä minä kokeilen tehdä meillekin. Ja huomiselle on jo valmiina kellarissa äidin tuomat mustaherukat, joita taitaa olla 25 litraa. Tietääpä ainakin mitä meillä puuhataan viikonloppuna...

Meditaatioharjoituksia nurmikon reunalla

Meidän pihasta on kolmasosa helppohoitoista hiekkapihaa. Ainakin näin kiiteistövälittäjä asian ilmoittaisi ja minä uskoisin sen epäilemättä. Totta puhuen tuo hiekkapiha teettää työtä ihan riittävästi, jos nyt ei yhtä paljon kun nurmikkokin. Sen siistinä pitäminen on yllättävän aikaavievää hommaa.

Jostain kumman syystä ainakin miedän nurmikko osaa hyppiä, vieläpä 20cm leveän parrun yli. Tai jos ei nyt hypätä, niin ryömiä ainakin. Sitten oma lukunsa on pikkuhiljaa leviävä sammal ja pitkälle maahan porautuvat voikukat.

Jotta hiekkapiha näyttää siistiltä, tulee sitä kitkeä läpi kesän kaiken aikaa. Jostain kumman syystä tosin ainakin minä pidän hiekkapihan kitkemisestä huomattavasti enemmän kun kasvimaan perkaamisesta. Siinä jälki on ihailtavissa välittömästi, se on siistiä puuhaa ja rikkaruohot irtoavat pääsääntöisesti helposti. Sen kitkeminen on koukuttavaa puuhaa ja toimii jonkinlaisena meditaatioharjoituksena.

Jotta todellisuus ei unohtuisi, hiekkapihaa pitää myös haravoida, haravoida ja taas haravoida. Sitten alkaa ärsyttämään, kun haravoinnin mukana lähtee niin hurja määrä hiekkaa tunkiolle. Meidän pihassa on erittäin suuria mäntyjä todennäköisesti 50-luvulta ja niistä tulee risuja, käpyjä ja havuja uskomattomat määrät. Meillä kasvaakin pihan perällä havuvuori, sillä niiden kompostoituminen kestää ilmeisesti useita vuosia.

Vaikka kaikki puuhat eivät olekaan niin mieluisia, irtoaa palkintoja koko ajan. Meillä on päivittäin pöydässä oman maan salaattia ja kurkkua, vadelmia ja perunoita, kesäkurpitsaa, papuja ja yrttejä. Pian kypsyvät tuhannet tomaatit ja mieletön määrä chilejä, ehkä paprikaa ja munakoisoja. Herukoista saatavat mehut lämmittävät läpi talven ja hillot maistovat lettujen kanssa vielä keväälläkin.

Nyt kun kasvit kasvavat omaan tahtiinsa, me yritämme pitää pihaa siistinä, haravoimme ja silppuamme oksia, kitkemme ja kaivelemme. Nyt on hetki tyyntä ennenkun alkaakin armoton mehustaminen, säilöminen, pussittaminen ja pakastaminen...