Pajuaitapäivitys

Joo totta se on, mun pajuaita onkin taas ainakin puoliksi elävä pajuaita. Viimeksi, kun siitä kirjoittelin kaikki näytti siltä, että aita on suurin piirtein kuollut ja sillä selvä. Minä lopetin sen kastelun, mutta en vielä ollut päättänyt sen tarkemmin jatkosta. Aita jäi huomiotta muutamaksi päiväksi.

Seuraavan kerran, kun kävin katselemassa aitaa, huomasin yhden oksan varressa uuden pienen pienen silmun. Niinpä hain taas kannullisen vettä ja jatkoin säännöllistä kastelua aamuin illoin. Samalla siistin hieman kuolleita latvoja ja rapsuttelin pois viimeiset pajunkissat.

Nyt reilu kaksi kuukautta myöhemmin pajuaidan pystytyksestä siitä on selvästi elossa ainakin puolet. Minun aidassani pajunoksien vaiheet ovat menneet suunilleen niin, että alussa eloon jäi muutama oksa, joiden latvat saivat lehdet suunilleen muun luonnon kanssa samaan aikaan. Tyhjät kepit seisoivat pitkään ja niiden latvat kuolivat. Pikkuhiljaa pitkin oksia on alkanut ilmestymään pieniä silmuja. Tällä hetkellä oksista osa on kauttaaltaan kuolleen näköisiä, mutta niistäkin yhden juuresta puskee pientä vihreää silmua.

Nyt minusta tuntuu siltä, että jatkan aidan kastelua säännöllisesti tämän kesän ajan ja tarkastelen tuloksia uudelleen taas syksymmällä. Aitaa kyhätessäni minulla ei ollut vielä tietoa, miten sitkeää paju ihan oikeasti on. Tänään näyttäisi, että minulla on enemmän elävä kuin puolikuollut pajuaita...

Puolikuollut pajuaita

Nyt minä luovutan, annan periksi ja myönnän, että minun elävästä pajuaidastani on tullut puolikuollut pajuaita. Tai ennemmin 90-prosenttisesti kuollut pajuaita. Vitsoja on parisenkymmentä, joista kaksi on elossa ja voi hyvin.

Jossain vaiheessa kevättä poikkeuksetta jokainen oksa vihersi ainakin vähän, mutta pikkuhiljaa silmut lakastuivat ja oksien kärjet muuttuivat koppuroiksi tikuiksi. Ja yrittämisen puutteesta meitä ei voi moittia, aita on kasteltu joka ikinen päivä pariin kertaan, jos ei useamminkin. Mutta tällä kertaa se ei vaan lähtenyt.

Tällä hetkellä, puolitoista kuukautta istuttamisesta on aika miettiä kaivaako aita ylös kokonaan, yrittääkö sitä uusia jotenkin osissa vai jättääkö kaksi juurtunutta oksaa kasvamaan ja yrittää taivutella niistä vaikka jonkinlainen kaari. Toisaalta jämäkkää ristikkoa voisi käyttää myös köynnöstukena.

Seuraavan kerran, kun aitaa yritetään istuttaa, ja sen voin melkein vannoa että yritetään, aion liottaa oksat vesitynnyrissä juurtumisen parantamiseksi. Myös pajujen laaduissa oli eroa, mutta vielä tämän kokeilun perusteella en osaa sanoa mistä löytyneitä parhaiten kituuttaneet vitsat olivat. Ensimmäisenä kuolleita oksia oli kuitenkin tien varresta poimitut, taipuisat ja parhaimman näköiset oksat. Ehkäpä tänä vuonna säätkään eivät ole olleet kovin suotuisat tuolle projektille, sillä kuuma ja kuiva ei varmastikaan edistä juurtumista.

Kun koko muu puutarha kukoistaa ja nauttii helteistä, kuihtui tuore pajuaita pikkuhiljaa pois. Onneksi tuo materiaali ei lopu kesken...

28.6.2013 tilanne on tämä

Timoa mullassa

 

Nyt on ekat kylvöt sitten suoritettu, toukokuun ensimmäinen viikonloppu. Me käännettiin, kitkettiin ja kuokittiin avomaata, lisättiin savisen maan joukkoon hiekkaa, perunalannoitetta ja vähän kanankakkaa. Sitten taas kuokkittiin ja möyhennettiin, mutta lopputulos oli silti melkoisen paakkuinen. Ei me silti annettu sen haitata, sillä kyllä viimevuotinenkin peruna teki satoa. Maaplänttikään ei ollut kovin iso, eikä rivejä tullut kun neljä, mutta timo-lajikkeen perunat ovat maassa. Nyt odotetaan sukat pyörien, kun perunoita pääsee kaivamaan ylös.

Toinen työn alla ollut homma oli uudet kasvulaatikot. Meidän pihan on vallannut erityisesti vuohenputki, mutta viime vuonna kasvimaalta nousi myös suunnattomat määrät voikukkaa, vadelmapensaan oksia ja suurina juurakkoina ja puskina jotain, mitä en ole vielä tunnistanut. Kokeilimme jo viime kesänä viljelyä muutaman laatikon kanssa ja nyt päätimme laajentaa kokeilua entisestään.

Kuvassa on meidän vanhasta navettarakennuksesta löytyneet ovenkarmit. Mieheni nikkaroi niihin ylimääräisistä laudoista yhden laudan levyisen korotuksen. Kehikoiden toisiinsa kiinnittämiseen käytettiin mm. oven vanhat saranat ja lukkopesä, mutta myös laatikon sisälaitoihin kiinnitetyt tukirimat.

Seuraavaksi laatikot vuorattiin suodatinkankaalla ja täytettiin valmiiksi lannoitetulla ja kalkitulla puutarhamullalla. Nyt kasvulaatikot ovat siis lähtökohtaisesti puhtaat ja niihin sisään pääsevät vain minun valitsemat kasvit. Kuvan taka-alalla näkyy viimevuotinen kasvulaatikko, joka on mahdollisesti saastutettu lehtikompostilla.

Vanhaan kasvulaatikkoon kylvin eilen rivin kesäkukkaseosta ja toisen uuden laatikon päähän pari riviä retiisejä. Nyt kun ilman pitäisi lämmetä huomattavasti, taidan uskaltautua kylvämään laatikoihin jotain muutakin.

Sitten vielä iloisia uutisia minun elävästä pajuaidastani, se on todistetusti elossa. Nyt se on siis pari viikkoa vanha, sitä on kasteltu päivittäin ainakin kaksi kertaa. Se kesti hyvin viimeisen viikon aikana jyllänneet kevättuulet ja on nyt heräämässä lehteen. Minä jätin tarkoituksella aitakeppien päät suurin piirtein siistimättä ja nyt oksien latvat vihertävät oikein kunnolla. Vielä jää nähtäväksi ovatko kaikki oksat elossa.

Elävä pajuaidan pätkä

Minä innostuin alkuviikosta kokeilemaan, miten elävää pajuaitaa voisi hyödyntää puutarhassa näkösuojana. Muistan nähneeni sellaisen rakentamisen Strömsössä joskus muutama vuosi sitten. Kaivelin ohjeita ja kuvia netistä ja niiden inspiroimana päädyin hyppimään lähikatujen ojien varteen oksasaksien kanssa.

Ensimmäisellä kierroksella kävin keräilemässä ohuita puolitoistametrisiä piiskoja, jotka punoin sitten kevyeksi verkoksi pihan perälle. Seuraavana päivänä kävellessäni ihan muualle, alkoi katseeni harhailemaan pusikoihin ja ojanvarsiin. Silloin minä tajusin, että se edellinen viritelmä ei ollut yhtään mitään. Kaikki nuo ojat olivat täynnä toistaan pidempiä, parempia ja suorempia pajunvitsoja. Ja näin meille rakennettiin elävä pajuaita pihakeinun taakse.

Pajun sanotaan olevan helppo materiaali elävään aitaan, sillä se juurtuu helposti melkein milloin vaan. Paras aika aidan istuttamiseen on kuitenkin kevät, kun silmut eivät ole vielä puhjenneet ja maa on kosteaa. Aita tarvitsee ensimmäiset vuodet paljon kastelua ja juurtumista edistää vitsojen liottaminen muutaman viikon ajan vesitynnyrissä. Minulla oli kiire, joten laitoin oksat suoraan maahan.

Eli homma meni suunilleen niin, että kävimme mieheni kanssa vuorotellen pusikoissa hakemassa sylilliset reiluja parimetrisiä pajunoksia. Seuraavaksi niitä karsittiin ja niistä valittiin parhaat päältä. Pihakeinun taakse kaivettiin pieni oja, jonka pohjalle pajut tökittiin vuorotellen oikealle ja vasemmalle kallistuen. Sitten oksia yritettiin punoa ja pujotella vuorotellen ristiin niin, että aita tukisi itse itseään ja olisi suurin piirtein suora.

Sen jälkeen aitaa ruvettiin silottelemaan ja salmiakkikuvio yritettiin sitoa suunilleen tasaiseksi luonnollisin materiaalein, eli nippusitein. Niitä löytyi kahta väriä, joista musta tuntu sulautuvan kuitenkin paremmin ympäristöön.

Kun aita oli sidottu, tampattiin maa tiukaksi oksien ympäriltä ja oja täytettiin tuoreella puutarhamullalla Sitten oksia kasteltiin, kasteltiin ja seuraavana päivänä taas kasteltiin.

Viimeiseksi aita siistittiin ja oksien haarat ja latvat tasattiin. Minä toivon, että katkaisukohtiin alkaa pikkuhiljaa ilmestymään silmuja. Nyt aidan kanssa ei voi muuta kun odottaa ja toivoa, että oksat juurtuvat. Tänä kesänä se tuskin antaa vielä kummoista suojaa, mutta ainakin netistä löytyi melkoisen muhkeitakin eläviä pajuaitoja.

Me jäämme seuraamaan tilannetta ja päivitämme kuvia tarpeen mukaan. Jos tämä kokeilu onnistuu, voisi aitaa olla mukava jatkaa ja yrittää tehdä pajusta jonkinlainen pergola.


5.6.2013 tilanne on tämä.