Kilpaa kaalimatojen kanssa

Säät ovat antaneet muutaman muistutuksen tulevasta syksystä. Uusien salaattien itäminen on hidastunut, eivätkä tomaatitkaan ole vielä saaneet väriä. Puskat kuitenkin notkuvat vihreitä raakileita, niin tomaatteja, kurkkuja, paprikoja, chilejä kuin herneitäkin. Herneet ovat muuten ihan normaaleja kuivattuja ruokaherneitä ja sato on loistava. Munakoisot ovat täynnä kukkia, eikä yrttienkään vauhti ole yhtään hidastunut. Tähän mennessä olen saanut satoa mukavasti yli odotusten.

Kasvihuoneeseen oli taas eksynyt muutama kutsumaton vieras. Pieni lentomuurahaisporukka oli pesinyt kasvulaatikkoon salaatin juurelle. Revin eilen viimeisiä kitkeriä salaatteja pois, kun laatikossa alkoi kuhina. Ensimmäisenä keinona ripottelin murkkujen päälle reilusti kanelia. Tänä aamuna laatikossa ei näkynyt enää muurahaisia, mutta täytyy tutkia tilannetta uudelleen muutaman päivän kuluttua.

Ikävä kyllä kotilotkin ovat päässeet kasvihuoneeseen. Niitä saa nyppiä melkein joka aamu pois kurkuntaimista. Jostain syystä ne eivät ole vielä viihtyneet muissa kasveissa. Onneksi kotiloita on ollut seinien sisällä vain muutama ja ainakin minusta tuntuu, että niiden ahkera kerääminen on pitänyt kannan kurissa tänä kesänä. Varmaankin myös kahvinporot ja kitkeminen on auttanut.

Uusimpana riesana olen löytänyt salaateistani kaalimadot. Tähän mennessä jäävuorisalaatti ei ollut kelvannut vielä muille, mutta nyt rinnan kasvavat lehtikaalit ja jääsalaatit olivat kummatkin joko pelkkiä rankoja tai täynnä isoja reikiä sekä kakkaa. Lopulta löysin myös itse tuholaisen keittiön läviköstä työn touhusta.

Kokonaistilanne on kuitenkin loistava, sillä olemme saaneet salaattia ihan joka ikinen päivä kesäkuun alkupuolelta asti. Eli voitolla ollaan reilusti, vaikka syömmekin lehtikaaleja kilpaa niiden matojen kanssa.

Nyt minulla pyörivät pullot ja purkit pöydillä ja mehumaijakin odottaa keittiön nurkassa. Marjoista iso osa alkaa olla kypsiä, mutta jos vielä muutaman päivän malttaisi odottaa mehustamista...

Eräänä kauniina juhannussunnuntaina

Juhannuksena pääsimme nauttimaan oikein kunnolla oman pihan antimista. Sian kylki tosin oli marketista hankittua, mutta muu ruoka oli pihalta ja kasvihuoneesta. Salaattia maustavaan pestoon sekoitin oliiviöljyn, pinjansiementen ja basilikan lisäksi ison nipun sipulinvarsia ja reilun kourallisen vuohenputken lehtiä. Perunat maistuivat voin ja tillin kanssa juuri aurinkoiselle keskikesälle.

Kasvihuoneesta on saatu maisteltavaksi ensimmäiset kurkut, mansikkamaalta aina silloin tällöin punainen mansikka, salaatit rehottavat ja perunatkin alkavat olla sopivan kokoisia. Rucolan ja retiisin sato meni jo, mutta uutta on tulossa hyvää vauhtia. Nyt meillä alkaa olla menossa ottelu pihan eläinten kanssa, kuka sadon ehtii ensimmäisenä korjaamaan.

Pari paivää sitten sain yllättavän tuholaisen kiinni itse teossa, nimittain pihallamme viihtyvistä oravista yksi oli onnellisena mutustelemassa jo valmiiksi onnetonta mansikkasatoa rastasverkon päälta. Ja tosiaan rastaat alkavat kayda riesaksi asti, kun ne pyörivat pihalla nokkien kaiken värillisen kynttilöistä alkaen ja jättavät jälkeensä hurjat sontaläjät.

Tämä erä tuholaisia vastaan on otettu tosissaan. Pihalle on pystytetty linnunpelätin Erkka, mansikkamaa on peitetty verkolla ja Erkan tyttöystävä odottaa vielä varastossa oikeaa hetkeä yllättää marjoja vaanivat rastaat. Tarkoituksena on virittää vielä pihan omppopuihin jotain kiiltävää, heiluvaa ja roikkuvaa, tosin mansikkamaa alkaa olemaan rikkaruohoineen lähinnä vitsi, mutta herukoita näyttäisi tulevan runsaasti, jos me ehdimme vain ensin.

Vaikka kuinka taistelisimme, tuholaiset pääsevät silti joskus yllättämään. Kasvusäkissäni kypsyi hitaasti, mutta varmasti ensimmäinen kesäkurpitsa ja juuri ennen h-hetkeä, eli korjuupäivänä oli sen kylkeen ilmestyneet pienet hampaanjäljet. Itse ajattelin pupujusseja, mutta nyt alankin kallistumaan enemmän sen oravan kannalle...

Niin ja sitten, niistä myyristä en edes jaksa alkaa kirjoittamaan tällä kertaa, mutta sanottakoon että niitä riittää!