Näytetään tekstit, joissa on tunniste retiisi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retiisi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Tuholaiset kasvulaatikoissa

Joku kumma on päässyt käsiksi kasvulaatikoihini. Retiisin lehdet on syöty ja mukulat täynnä juovia. Lehtikaali on rei-itetty ja rucola alkaa olla jo pelkkiä rankoja. Näin ovat kirpat löytäneet kasvimaani ja loputon kilpajuoksu on alkanut.


Päätin yrittää suojautua niitä vastaan muutamalla keinolla. Ensimmäiseksi otin kasvihuoneesta hyvän puskan timjamia ja sijoitin sen molemmin puolin lehtikaalia. Retiiseistä jätin muutaman yksilön ihan vaan niiden ötököiden ravinnoksi. Myös rucola saa villiintyä ja päätyä kirpoille, kasvihuoneessa kasvaa toinen rivi.

Ystävältäni sain neuvon, että perinteisellä vaaterullalla vetelee ympäri salaattiriviä, niin kirpat hyppivät siihen ja tarttuvat kiinni. Vielä en ole onnistunut, mutta toisaalta ötökätkin ovat aika vähissä joka kerta, kun käyn salaattejani katselemassa. Tämä vaaterulla on kuitenkin nyt nätisti kasvihuoneen hyllyllä ja kerännyt tähän mennessä ainakin hyvän satsin muurahaisia.

Viimeisenä keinona olen yrittänyt listiä joka ikisen näkemäni ötökän. Kesäkurpitsan kukat taitavat olla tällä hetkellä suosituin kokoontumispaikka, mutta tuhoista päätellen ne käyvät kasvimaalla ainakin lounaalla ja illallisella. Ihme juttu miten noin pikkuruinen ötökkä saattaa toisinaan tuhota jopa koko sadon. Minulla tuhot ovat vielä kohtuuden rajoissa, mutta täällä minä virittelen jo mäntysuopasuihketta ja jos jostain tuhkaa riittää, saatan ripotella sitäkin lehtikaalille. 

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kasvun vaiheita

Kesäkuu on alkanut aurinkoisissa merkeissä ja kasvipenkit vihertävät. Yrtit, salaatit ja retiisit tarjoavat jo satoaan, eikä ensimmäisiä kasvihuonekurkkujakaan tarvitse varmaankaan odottaa pitkään. Pikkuruiset chilit ja paprikantaimet vahvistuvat päivä päivältä, toivottavasti kesä jatkuu kuumana ja aurinkoisena, jotta niistäkin on mahdollista saada satoa. Nyt puutarhassa otetaan rauhassa, nypitään silloin tällöin muutama rikkaruoho pois ja kannetaan vettä kasveille.

Herneenverso

Tilli, basilika ja sitruunamelissa
Kesäkurpitsa

Rucola
Kasvihuonekurkku

Varhaisperuna

Retiisi

Yrttipenkki
 





maanantai 13. toukokuuta 2013

Kylvöt purkissa

Helatorstai ja pitkä viikonloppu tarjosivat sen verran aikaa, että nyt alkavat kaikki suunnitellut kylvöt olemaan valmiita. Aurinko on hellinyt kasveja ja tietysti myös ihmisiä, mutta erityisesti kasvit ovat vahvistuneet ja hento vihreä väri on muuttunut vahvaksi tummaksi. Koivutkin ovat muutamassa päivässä saaneet kunnon hiirenkorvat.


Kompostia myllätessä pihan perältä löytyi vanha kaivon kansi, tai kannen rengas. Se rullattiin esiin ja suorastaan vaati sisäänsä värikkäitä kesäkukkia. Rengas löysi paikkansa heti portin pielestä. Minä istutin muutaman jäljelle jääneen kesäkukan renkaaseen, mutta toivottavasti kesän edetessä se saa sisäänsä upean värikkään ja monipuolisen istutuksen.

Kasvulaatikoissa ovat itäneet ensimmäisenä retiisit ja kasvihuoneessa vihertää sipulinvarret ja rucola. Avomaalle tehtiin viimein muutaman rivin palsternakkapenkki. Tomaatintaimet ovat vihdoin saaneet vauhtia kasvuun, kuten myös kasvihuonekurkut. Ainoa mikä takkuaa yhä, on minun munakoisojen kasvatus. Siemenet ovat itäneet, mutta mitään muuta ei sitten ole tapahtunutkaan. Otin eilen kaksi hentoa tainta ja laitoin ne kunnon multaan. Käytin taimille eri multaa ja sijoitin ne suoraan isoihin ruukkuihin. Katsotaan, auttaako kasvupaikan muutos taimia vahvistumaan. Onneksi niitä on jäljellä vielä vaikka kuinka, voin sitten testailla erilaisia menetelmiä, jos tästä ei tule mitään.

Viime kesäksi ostimme talomme kulmalle näkösuojaksi suunnitellun valkean köynnösritilän ja sen eteen kukkalaatikon. Yritin kasvattaa ruukussa köynnöksiä, mm. mustasilmäsusannaa, hajuhernettä, ruusupapua ja murattia. Ainoa, mikä lopulta nousi ritilään oli muratti. Tästä viisastuneena istutin multaan tänä vuonna suoraan muratintaimen ja haen sitten myöhemmin kesällä jonkin köynnöskukan, joka pärjää varjoisassa kasvupaikassa.
Minun ajatukseni oli, että loppukesällä meillä on ihana vihreä näkösuoja, mutta sen onnistumiseen olisi tarvittu muoviköynnöksiä.

Onni on vanha ja melkein umpeen kasvanut puutarha. Vähän myöhemmin kesällä sireenit ja muut puskat ovat niin reheviä, ettei takana kulkevaa tietä edes näy. Eli eiköhän me näillä kasveilla ja kukilla aleta pärjäämään, muutamaa keäkukkaa lukuunottamatta kylvöt ovat siis purkissa. Ainakin niin minä luulen, tänään.