Näytetään tekstit, joissa on tunniste daalia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste daalia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. lokakuuta 2013

Hallan viemää


Nyt meidän puutarhassa taitaa olla kasvukausi ohi. Pakkasukko päätti sen, sillä viime yönä oli syksyn ensimmäinen halla. Onneksi olin ehtinyt istuttaa pari päivää sitten muutaman kanervan, tai callunan, en oikein tiedä mikä niiden ero on. Niitä mahtuu pihalle vielä lisää, mutta pääsinpä ainakin alkuun. Nyt daalian rangat makaavat pitkin nurmikkoa, eikä auringonkukissakaan ole enää mitään jäljellä. Pihalla ollut muratti oli tarkoitus nostaa sisälle talvehtimaan, mutta lienee myöhäistä sekin. Täytyypä ehkä hieman kiirehtiä niiden syyspuuhien kanssa, ennenkuin maa jäätyy. Kukkasipulit ovat vielä pusseissaan, eikä kasvimaallakaan ole talikkoa näkynyt.


Minun kasvimaani ja kasvihuone sijaitsee pihan perällä, aivan pellon laidalla, joten viimeöinen halla taisi osua kovimmin sinne. Kesäkurpitsat olivat tosi täynnä pieniä alkuja, mutta eivät ole enää. Enpä tiedä olisiko sääennusteen seuraamisesta ollut apua, mutta nyt ne kaikki ovat mennyttä. Samoin menivät pavut ja yrtit kasvihuoneesta. Toisaalta ehdin tehdä vielä pari päivää sitten viimeisen peston, johon lisäsin ison kasan omaa basilikaa. Kovin olivat jo pikkuruisia ja kitukasvuisia, mutta aivan basilikan makuisia.

Nyt kasvihuoneessa ovat vielä pystyssä tomaatit, jotka ovat täynnä raakileita. Myös muutama chili odottaa siellä lisää väriä. Toivottavasti eivät ihan heti palellu. Vein kasvihuoneeseen kasan omenoita, sillä naapuri vihjasi, että omenoiden sisältämä etyleeni voisi nopeuttaa chilien kypsymistä. Aiemmin kannoin jo muutaman chilin sisään, mutta nekin ovat niin valtavia, ettei keittiöön taida mahtua enempää.


Seuraavana puuhana taidan hoitaa meidän pihan lintalaudan kuntoon. Me ripustimme sen lasten kanssa jo kerran pihapuuhun, mutta vieraita oli niin paljon, että se oli tyhjä melkein saman tien.

Joku isompi kaveri taisi käydä vielä nuolemassa koko laudan, sillä naru oli katkennut ja lauta makasi osissa nurmikolla. En tiedä olisiko pihan oravat niin taitavia että osaisivat laskeutua roikkuvalle lintulaudalle. Ehkäpä hieman tukevampi mallikin olisi paikallaan. Nyt meidän auringonkukat alkavat kuitenkin olla niin kaluttuja, että niistä ei enää siemeniä irtoa.

Pikkuhiljaa ajatukset alkavat jo siirtymään seuraavaan kevääseen. Jotenkin sen kasvihuoneen puhdistuksen ja haravoinnin tahtoisi vain unohtaa. Toisaalta tämä halla teki motivaatiolle hyvää, sillä ei niitä paleltuneita kasveja viisti enää katsella. Nyt ne raaskii repiä sieltä pois. Tiedänpä mitä teen tänä viikonloppuna.

maanantai 19. elokuuta 2013

Kesäkukkia vai villasukkia?

Nyt on merkilliset ilmat, syksy tekee tuloaan, mutta aina silloin tällöin kesän kuumuus voittaa ja saamme yllättävän hellepäivän. Syksystä kielivät omenat, jatkuvat sateet, ilmassa viihtyvät homeitiöt ja tasainen sato kasvihuonetomaatteja, kurkkuja ja jotain muutakin aina silloin tällöin. Köynnöstuessa kivunnut päivänsini alkaa olla luovuttanut, vaikka se kukki komeasti koko kesän. Minua on vähän yllättänyt se, että niinsanotut kesäkukat ovat vasta nyt parhaimmassa loistossaan. Purkeissa kukkivat upeat auringonkukat, kesäkukkasekoitukset ja jopa keväällä hankkimani daalian juurakko on saanut aikaiseksi metreittäin vartta ja kolme nuppua.


Kasvihuoneessa on kaikki hyvin, tomaatteja on satoja, kurkkuja tulee tasaisesti ja chilit ja paprikatkin ovat muodostaneet runsaasti alkuja. Tosin munakoisoista alkanut home on levinnyt pikkuhiljaa myös kurkkujen lehdille ja toisinaan joku tomaatti saattaa olla vähän homeen peitossa. Tämä jatkuva kosteus ei asiaa auta, vaikka kasvihuoneessa on ovet ja ikkunat levällään koko ajan ilman kiertämiseksi. Toisaalta sato kypsyy, joten ei kai asialle mitään tarvitse tehdä. Ehkä tässä vaiheessa harvennus ja rankalla kädellä karsiminen voisivat olla parhaita vaihtoehtoja.  




Eräänä päivänä unohdin muutaman kypsän tomaatin pihapöydälle, josta ne pääsivät parempiin suihin ihan hetkessä. Silloin olin taas äärettömän iloinen, että minun tomaattini kasvavat seinien sisällä turvassa. Varikset, rastaat ja lokit ovat joka päivä pihallamme etsimässä esille jääneitä herkkuja, milloin hyppimässä pöydillä ja milloin marjapuskissa.


Minun kolme munakoison tainta ovat noin puolen metrin korkuisia, vahvavartisia ja syvän vihreitä. Ne ovat kukkineet pitkin kesää ja minä olen pölytellytkin niitä kukkia useampaan kertaan. Vieläkään ei ole havaittavissa yhtä ainoaa alkua. Luulenpa tosiaan, että nyt alkaa olla jo aika myöhä siihen, että yksikään munakoiso ehtisi valmiiksi asti. Kesäkurpitsat ovat olleet kasvihuoneen ulkopuolella, mutta myös ne ovat tarvineet pensselipölytyksen, jotta minä olen saanut satoa.


Ja nyt kun sato tuli mainituksi, niin kriikunaa tulee. Sitä tulee paljon. Tänä vuonna omenat ovat vähän surkeita ja matosia, mutta näitä tulee sitten senkin edestä. Nyt jos vielä keksisi jotain hyvää säilöttävää kriikunoista. Pakastimessa niistä tuli aika pahoja, mutta hilloa en ole vielä kokeillut. Joskus taisin kuulla, että sokeriliemeen voisi upottaa, tai viinaan...

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Etana, etana näytä sarvet

Ainakin ilmatieteenlaitoksen mukaan huomenna on poutaa. Tänään taisi olla ainoa kerta koko vuodessa, kun etanan näkeminen lakaisukoneen jäljiltä kiiltävällä asfaltilla oli mukava juttu. Tästä se varmaan sitten alkaa, loputon taistelu, jonka etanat todennäköisesti voittavat 6-0.


Koko piha oli aamulla täynnä elämää ja joka paikka räjähtänyt kasvuun. Vaikka takapiha lilluukin vielä vedessä, vihertää joka töyssy ja reunus. Muutama scilla oli avannut lehtensä ja ne ovat varmaankin iltapäivään mennessä täydessä kukassa. Eniten minua ilahdutti kuitenkin useammasta eri paikasta pilkistävät yrtit. Persiljaa puskee kovaa vauhtia kasvimaalta ja ne ovat varmaan viikon kuluessa jo syötäviä. Myös ruohosipulit kurottelivat vadelmapuskan kulmalta.

Tänään kaivoin varastosta ison punaisen kasvatuslaatikon ja istutin siihen daalian juurakon. En ole koskaan ennen ollut tekemisissä daalioiden kanssa, mutta ehkä tämä onnistuu. Daalian paketissa luki, että se tulisi istuttaa avomaalle, mutta noita ohjeita tutkiessani päädyin kuitenkin tuohon laatikkoon. Katsotaan miten minun käy.

Sitruunamelissa, timjami ja ruohosipuli

Viime keväänä kaivoimme pihakiven kupeeseen pikkuruisen yrttipenkin. Se on vuorattu suojakankaalla ja reunustettu muutamalla kivellä. Hieman jännittyneenä kävin haravoimassa sen lehtien ja mätien omenoiden alta esiin. Vähän haravalla pöyhittyäni nousi maasta uskomaton tuoreen timjamin tuoksu ilmaan. Sinne tosiaan on kylvetty sitruunamelissa, timjami ja ruohosipulia, kuten kuvasta näkyy. Ne kaikki näyttivät talvehtineen ja voivan ihan hyvin. Loistava juttu, sillä purkkieni pohjat alkavat jo pilkistellä.


Tein muuten tänään uskomattoman hyvää kaalilaatikkoa käyttäen reilun kourallisen omia yrttejä. Siinä tuli mieleeni, että minultahan puuttuu pihalta ja siemenvarastosta kokonaan meirami. Se pääsi siis ostoslistalle!