Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruunamelissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruunamelissa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kasvun vaiheita

Kesäkuu on alkanut aurinkoisissa merkeissä ja kasvipenkit vihertävät. Yrtit, salaatit ja retiisit tarjoavat jo satoaan, eikä ensimmäisiä kasvihuonekurkkujakaan tarvitse varmaankaan odottaa pitkään. Pikkuruiset chilit ja paprikantaimet vahvistuvat päivä päivältä, toivottavasti kesä jatkuu kuumana ja aurinkoisena, jotta niistäkin on mahdollista saada satoa. Nyt puutarhassa otetaan rauhassa, nypitään silloin tällöin muutama rikkaruoho pois ja kannetaan vettä kasveille.

Herneenverso

Tilli, basilika ja sitruunamelissa
Kesäkurpitsa

Rucola
Kasvihuonekurkku

Varhaisperuna

Retiisi

Yrttipenkki
 





lauantai 20. huhtikuuta 2013

Etana, etana näytä sarvet

Ainakin ilmatieteenlaitoksen mukaan huomenna on poutaa. Tänään taisi olla ainoa kerta koko vuodessa, kun etanan näkeminen lakaisukoneen jäljiltä kiiltävällä asfaltilla oli mukava juttu. Tästä se varmaan sitten alkaa, loputon taistelu, jonka etanat todennäköisesti voittavat 6-0.


Koko piha oli aamulla täynnä elämää ja joka paikka räjähtänyt kasvuun. Vaikka takapiha lilluukin vielä vedessä, vihertää joka töyssy ja reunus. Muutama scilla oli avannut lehtensä ja ne ovat varmaankin iltapäivään mennessä täydessä kukassa. Eniten minua ilahdutti kuitenkin useammasta eri paikasta pilkistävät yrtit. Persiljaa puskee kovaa vauhtia kasvimaalta ja ne ovat varmaan viikon kuluessa jo syötäviä. Myös ruohosipulit kurottelivat vadelmapuskan kulmalta.

Tänään kaivoin varastosta ison punaisen kasvatuslaatikon ja istutin siihen daalian juurakon. En ole koskaan ennen ollut tekemisissä daalioiden kanssa, mutta ehkä tämä onnistuu. Daalian paketissa luki, että se tulisi istuttaa avomaalle, mutta noita ohjeita tutkiessani päädyin kuitenkin tuohon laatikkoon. Katsotaan miten minun käy.

Sitruunamelissa, timjami ja ruohosipuli

Viime keväänä kaivoimme pihakiven kupeeseen pikkuruisen yrttipenkin. Se on vuorattu suojakankaalla ja reunustettu muutamalla kivellä. Hieman jännittyneenä kävin haravoimassa sen lehtien ja mätien omenoiden alta esiin. Vähän haravalla pöyhittyäni nousi maasta uskomaton tuoreen timjamin tuoksu ilmaan. Sinne tosiaan on kylvetty sitruunamelissa, timjami ja ruohosipulia, kuten kuvasta näkyy. Ne kaikki näyttivät talvehtineen ja voivan ihan hyvin. Loistava juttu, sillä purkkieni pohjat alkavat jo pilkistellä.


Tein muuten tänään uskomattoman hyvää kaalilaatikkoa käyttäen reilun kourallisen omia yrttejä. Siinä tuli mieleeni, että minultahan puuttuu pihalta ja siemenvarastosta kokonaan meirami. Se pääsi siis ostoslistalle!

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Yrttien idätystä

Viime kesänä kylvin yrttejä pikkuruiseen yrttimaahani, joka rakennettiin yhden pihakiven kupeeseen. Niitä kylvettiin myös kasvatuslaatikkoon, useisiin ruukkuihin ja suoraan kasvimaalle. Satoa sain kasvupaikkoihin nähden aika heikosti, mutta uutta yritystä vaan kehiin. Nyt kun idättämään on ruvettu, laitoin äsken turveruukkuihin vähän timjamia ja sitruunamelissaa.  

Timjami

Timjami, rosmariini, salvia ja persilja
Minulla kasvaa nyt timjamia siellä yrttimaassa. Valitsin sen monivuotisena, mutta katsotaan pärjääkö se talven yli. Olen vähän ymmälläni, sillä pussissa lukee yksivuotinen ja vähän myöhemmin "talvehtii risuilla peitettynä." Ensimmäinen talvi taitaa olla kriittisin ja sen jälkeen, jos se selviää, se on monivuotinen. Timjamia kylvin nyt myös muutamaan turveruukkuun itämään sen monien hyvien ominaisuuksien vuoksi:
  • se on antiseptinen ihmeyrtti, jota on käytetty mm. haavojen hoitoon
  • auttaa teenä yskään
  • se on voimakkaan tuoksuinen ja näin ollen ehkäisee tuhohyönteisiä
  • se on maukasta
Timjami sisältää antiseptisiä eteerisiä öljyjä, jotka ilmeisesti haihtuvat kuivattaessa. Jos siitä tulee reilusti satoa, ajattelin kokeilla pakastaa sitä. Teetä hauduttaessa kannattaa käyttää pannua tai kantta mukin päällä, näin öljyt eivät pääse haitumaan ilmaan. Itsehän en ole vielä timjamiteetä kokeillut, mutta ei siitä takuulla mitään
haittaakaan ole flunssaiselle, joten varmaan joskus kokeilen jos sitä vaan pystyy juomaan.

Sitruunamelissa

Sitruunamelissa
Kylvin yrttimaalle viime kesänä myös sitruunamelissaa. Minun mielestäni se on tosi herkullista ihan sellaisenaan salaattien seassa tai vaikka jälkkäreissä. Sitruunamelissa on monivuotinen, joten odottelin myös sitä nousevaksi yrttipenkistäni.

Myös sitruunamelissalla on monenlaisia lääkinnällisiä vaikutuksia:
  • on antiseptinen ja sitä on käytetty haavojen ja mm. herpeksen hoitoon, tuoreella lehdellä voi kokeilla hieroa hyönteisen puremaa
  • sitruunamelissateetä on käytetty unilääkkeenä ja sillä sanotaan olevan rauhoittava vaikutus
  • herkullista tuoreena 
Itse kokeilin viime kesänä tehdä sitruunamelissaöljyä. Tulihan sitä hierottua käsiin ja vähän näppylöihinkin, mutta ei minun öljyllä ollut huomattavia vaikutuksia, ihan maukasta se kyllä oli. Loput sitruunamelissat kuivasin teeksi, jota olen laittanut ihan mausteeksi mustan teen sekaan.

Muista yrteistä minulla kasvaa ruukussa reilu rosmariini, pihalla muutamassa paikassa ruohosipulia ja penkkeihin tulee takuulla tilliä, basilikaa ja oreganoa. Persiljaa nousee varmaan kasvimaalta ja sitä laitetaan lisää. Sehän on varsinainen luonnon rautapakkaus ja auttaa virtsatievaivoihin. Katsotaan keksinkö vielä jotain perinteistä lääkeyrttiä kokoelmiini, ehkä siirryn sitten chiliin ja kehäkukkiin.