Näytetään tekstit, joissa on tunniste sokkeli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sokkeli. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kasvihuone on pystyssä!

Viikoloppu meni taas pihalla. Mansikkamaa alkaa olla kitketty, kukkapenkit haravoitu ja piha siistitty. Muutama ruukkukukka on nostettu ulos totuttelemaan auringonvaloon ja viimekesän kukkalaatikot kaivettu esiin odottamaan uusia asukkaita. Mutta mikä parasta, nyt meidän pihan perällä nököttää pieni uutuuttaan häikäisevä kasvihuone. Sen pohjatöiden tekeminen ja kasaaminen vei aikaa kaikkiaan muutaman päivän, mutta onnistui kyllä ihan ilman ongelmia. 


Koko projekti alkoi perustuksista, jotka kaivettiin saviseen maahan vaihtelevasti  noin puolen metrin syvyyteen, täytettiin soralla ja juntattiin tiiviiksi. Perustuksiin meni peräkärrillinen karkeaa soraa ja vajaa kuorma hiekkaa. Soran ja hiekan väliin levitettiin kasvihuoneen kokoinen pala suodatinkangasta. Kangas ei varmaankaan olisi ollut tarpeellinen, mutta tässä tapauksessa maa oli helpompi suojata kankaalla, sillä kasvihuoneen keskelle jäänyt nurmikko oli tallaantunut kuravelliksi.

Kangas pitää myös kutsumattomia vieraita, kuten myyriä loitolla. Tosin en tiedä miten syvällä ne liikkuvat, tai tulisivatko ne vielä puolen metrin sorakerroksen alta kasvihuoneeseen. Suojakankaan päälle ripoteltiin ohut kerros hiekkaa, jotta betonilaatat saatiin aseteltua suoraan. Nyt siis koko kasvihuoneessa on hiekkalattia.



Kasvihuoneen sokkelin alle laitettiin lopulta yhdeksän betonilaataa kiinitystä varten. Sokkelissa oli valmiita reikiä koko matkalla, mutta kulmista reiät puuttuivat. Näin ollen laattoja laitettiin suunniteltua enemmän koko sokkelin matkalle ja sokkeli kiinnitettiin lopussa laattoihin ankkurimuttereilla.

Kokoaminen itsessään onnistui kahden ihmisen voimin ohjetta seuraten hyvin ja siihen meni puolet aurinkoisesta lauantaista. Kasvihuoneesta tuli komea. Projekti oli kuin vähän haastavampi palapeli, jossa käytettiin apuna jakaria ja akkuporaa.


Seuraavaksi kun on taas hieman aikaa, ajattelin tiivistää kasvihuoneen alaosan styroksilla ja lisätä ulkopuolelle vielä hiekkaa. Sitten pitääkin ruveta suunnittelemaan miten nuo kolme ja puoli neliötä saadaan käyttöön parhaiten ja tehokkaimmin. Mahtuuko sisälle kasvatuslaatikoita, ruukkuja tai kasvusäkkejä? Pitääkö minun hommata pöytä yrteille?

Nyt minun tomaatin, kurkun ja munakoison taimilla on kuitenkin uusi koti.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Junttapaalun varressa

Viikonlopun aurinkoiset säät innostivat ulkoilemaan ja touhuilemaan pihalla ihan urakalla. Maasta löytyi kaikkien alkujen ja nuppujen lisäksi kohtalainen sato maa-artisokkaa, jota riitti naapurillekin vietäväksi. Vaihdossa hän lupasi minulle muutaman tomaatin- ja kurkuntaimen. Minulla omat eivät ole vieläkään itäneet.

Kaiken sen haravoinnin, kitkemisen ja kuopsuttamisen lisäksi tulevan kasvihuoneen perustukset saatiin hyvään vauhtiin. Koko urakka aloitettiin lapioimalla pihan perälle keskimäärin 50cm leveä ja vaihtelevasti saman verran syvä oja kasvihuoneen sokkelin muotoon.

Aurinkoisella alueella maa oli jo kokonaan sulaa, eikä vettäkään ollut ihan kiusaksi asti, joten homma onnistui helposti. Touhu itsessään oli melkoista mutavelliä, mutta onneksi saappaat saa pestyä.

Perustuksia varten haettiin puutarhalta puoli tonnia karkeaa soraa. Sitä lapioidessa ensin kärriin ja sitten kärristä pois tuli takuulla suoritettua viikonlopun hyötyliikuntaosuus. Kaivettu oja täytettiin karkealla soralla ja tampattiin mahdollisimman tiukkaan kotitekoisen tyylikkäällä ja ergonomisella juntalla. Onneksi en itse joutunut hoitamaan tätä osuutta ollenkaan.

Junttaamisen jälkeen juotiin kakkukahvit ekaa kertaa pihapöydän ääressä ja suunniteltiin hommaa eteenpäin. Vaikka intoa ja puhtia olisi vielä riittänyt, jäi projekti tällä kertaa tähän, sillä sopivien pihalaattojen, tiilien tai harkkojen saaminen sunnuntaina onnistui mahdottomaksi. Rautakaupat olivat kiinni, eivätkä puutarhamyymälätkään olleet vielä päivittäneet varastojaan viherrakentajien aikaan. Onneksi homma saatiin eteenpäin heti maanantaina aamusta.

Ja oheisessa kuvassa ei sitten ole meidän pihapöytä, vaan se mieheni kotitarpeista kyhätty juntta.