Eräänä kauniina juhannussunnuntaina

Juhannuksena pääsimme nauttimaan oikein kunnolla oman pihan antimista. Sian kylki tosin oli marketista hankittua, mutta muu ruoka oli pihalta ja kasvihuoneesta. Salaattia maustavaan pestoon sekoitin oliiviöljyn, pinjansiementen ja basilikan lisäksi ison nipun sipulinvarsia ja reilun kourallisen vuohenputken lehtiä. Perunat maistuivat voin ja tillin kanssa juuri aurinkoiselle keskikesälle.

Kasvihuoneesta on saatu maisteltavaksi ensimmäiset kurkut, mansikkamaalta aina silloin tällöin punainen mansikka, salaatit rehottavat ja perunatkin alkavat olla sopivan kokoisia. Rucolan ja retiisin sato meni jo, mutta uutta on tulossa hyvää vauhtia. Nyt meillä alkaa olla menossa ottelu pihan eläinten kanssa, kuka sadon ehtii ensimmäisenä korjaamaan.

Pari paivää sitten sain yllättavän tuholaisen kiinni itse teossa, nimittain pihallamme viihtyvistä oravista yksi oli onnellisena mutustelemassa jo valmiiksi onnetonta mansikkasatoa rastasverkon päälta. Ja tosiaan rastaat alkavat kayda riesaksi asti, kun ne pyörivat pihalla nokkien kaiken värillisen kynttilöistä alkaen ja jättavät jälkeensä hurjat sontaläjät.

Tämä erä tuholaisia vastaan on otettu tosissaan. Pihalle on pystytetty linnunpelätin Erkka, mansikkamaa on peitetty verkolla ja Erkan tyttöystävä odottaa vielä varastossa oikeaa hetkeä yllättää marjoja vaanivat rastaat. Tarkoituksena on virittää vielä pihan omppopuihin jotain kiiltävää, heiluvaa ja roikkuvaa, tosin mansikkamaa alkaa olemaan rikkaruohoineen lähinnä vitsi, mutta herukoita näyttäisi tulevan runsaasti, jos me ehdimme vain ensin.

Vaikka kuinka taistelisimme, tuholaiset pääsevät silti joskus yllättämään. Kasvusäkissäni kypsyi hitaasti, mutta varmasti ensimmäinen kesäkurpitsa ja juuri ennen h-hetkeä, eli korjuupäivänä oli sen kylkeen ilmestyneet pienet hampaanjäljet. Itse ajattelin pupujusseja, mutta nyt alankin kallistumaan enemmän sen oravan kannalle...

Niin ja sitten, niistä myyristä en edes jaksa alkaa kirjoittamaan tällä kertaa, mutta sanottakoon että niitä riittää!

Takapihan pesto

Lauantaina meillä syötiin oman maan antimia, ei nyt vielä ihan ruokana, mutta merkittävänä lisukkeena kuitenkin. Olin valmistanut possun uunifilettä, joka kaipasi lisuketta, ja niinpä tein pestoa tekniikalla "kaikkea mitä takapihalta löytyy." Ei siihen ihan kaikkea tullut, mutta ruohosipulia, basilikaa, rukolan versoja ja vuohenputkea, sekä tietysti suolaa, mustapippuria, pinjansiemeniä ja reilusti oliiviöljyä.

Surautin aineksista pestokastikkeen tehosekoittimella ja annostelin sopivasti perunoiden sekä lihan päälle. Itse ainakin olin tosi tyytyväinen tulokseen. Muu väki hieman irvisteli kuullessaan raaka-aineista. Mies jopa harmitteli, että oli juuri edellisenä iltana ajellut suurimman osan pestoaineksista siimaleikkurilla nurin. No onneksi vuohenputki on niin sitkeä, ettei uutta satoa tarvitse odotella pitkään...

Punainen tupa ja pari ahomansikkaa

Jotain ehti tapahtua tässä muutaman viimeisen päivän aikana. Minä fiilistelin vihertävää luontoa ja vasta leikattua ruohoa ja mietiskelin itsekseni, että joku päivä pitää raivata vattupenkki, kitkeä marjapensaan juuret loppuun, siistiä kukkapenkin reunat ja vaikka mitä muuta. Olin istuttanut muutaman kesäkukan ruukkuihin ja ihailin niitä.

Yhtäkkiä piha olikin päässyt niskan päälle niin että humahti. Ihan joka paikka rehottaa, rikkaruohot leviävät perunapenkkiin, vuohenputki valtaa elintilaa kasvihuoneen kulmalta eikä tulppaania erota kauempaa voikukkien joukosta. Nurmikkokin pitäisi leikata mutta ulkona vaan sataa.

Täällä eletään juuri niitä hetkiä, jossa kukin joutuu punnitsemaan ja määrittelemään itselleen oman puutarhansa ulkoisen olemuksen, valitsemaan huolittelun asteen ja priorisoimaan asioita.

Kun sade taukoaa, olisiko mukavampi leikata ruoho etupihalta ja antaa vaikutelma punaisesta tuvasta ja perunamaasta, jossa pihaa hoidellaan hymyillen kukallinen pikkuharava kädessä samalla kun vilkutellaan naapureille. Toisaalta, jos tontin reunalta saisi siimaleikkurilla sen vuohenputkipöheikön alas, saattaisimme saada kesäkuussa vähän reilummin ahomansikkaa. Mutta ehkä eniten minua kuitenkin kiinnostaa mullata perunat ja kitkeä perunamaan reunat sekä yrittää pelastaa mansikkamaalta edes muutama taimi, jotta saisimme juhannuksena pöytään oman varhaisperunan ja kesäkeiton lisäksi omalta maalta mansikkakakkua.

Ja jotta sitä kesäkeittoa saisi, pitäisi varmaan myös kylvää lisää herneitä ja persiljaa, pystyttää linnunpelättimiä sekä kitkeä, kitkeä ja vähän harventaa. No onneksi minä tiedän yhden tosi hyvän ohjeen laihialaiseen kesäkeittoon!

Timoa mullassa

 

Nyt on ekat kylvöt sitten suoritettu, toukokuun ensimmäinen viikonloppu. Me käännettiin, kitkettiin ja kuokittiin avomaata, lisättiin savisen maan joukkoon hiekkaa, perunalannoitetta ja vähän kanankakkaa. Sitten taas kuokkittiin ja möyhennettiin, mutta lopputulos oli silti melkoisen paakkuinen. Ei me silti annettu sen haitata, sillä kyllä viimevuotinenkin peruna teki satoa. Maaplänttikään ei ollut kovin iso, eikä rivejä tullut kun neljä, mutta timo-lajikkeen perunat ovat maassa. Nyt odotetaan sukat pyörien, kun perunoita pääsee kaivamaan ylös.

Toinen työn alla ollut homma oli uudet kasvulaatikot. Meidän pihan on vallannut erityisesti vuohenputki, mutta viime vuonna kasvimaalta nousi myös suunnattomat määrät voikukkaa, vadelmapensaan oksia ja suurina juurakkoina ja puskina jotain, mitä en ole vielä tunnistanut. Kokeilimme jo viime kesänä viljelyä muutaman laatikon kanssa ja nyt päätimme laajentaa kokeilua entisestään.

Kuvassa on meidän vanhasta navettarakennuksesta löytyneet ovenkarmit. Mieheni nikkaroi niihin ylimääräisistä laudoista yhden laudan levyisen korotuksen. Kehikoiden toisiinsa kiinnittämiseen käytettiin mm. oven vanhat saranat ja lukkopesä, mutta myös laatikon sisälaitoihin kiinnitetyt tukirimat.

Seuraavaksi laatikot vuorattiin suodatinkankaalla ja täytettiin valmiiksi lannoitetulla ja kalkitulla puutarhamullalla. Nyt kasvulaatikot ovat siis lähtökohtaisesti puhtaat ja niihin sisään pääsevät vain minun valitsemat kasvit. Kuvan taka-alalla näkyy viimevuotinen kasvulaatikko, joka on mahdollisesti saastutettu lehtikompostilla.

Vanhaan kasvulaatikkoon kylvin eilen rivin kesäkukkaseosta ja toisen uuden laatikon päähän pari riviä retiisejä. Nyt kun ilman pitäisi lämmetä huomattavasti, taidan uskaltautua kylvämään laatikoihin jotain muutakin.

Sitten vielä iloisia uutisia minun elävästä pajuaidastani, se on todistetusti elossa. Nyt se on siis pari viikkoa vanha, sitä on kasteltu päivittäin ainakin kaksi kertaa. Se kesti hyvin viimeisen viikon aikana jyllänneet kevättuulet ja on nyt heräämässä lehteen. Minä jätin tarkoituksella aitakeppien päät suurin piirtein siistimättä ja nyt oksien latvat vihertävät oikein kunnolla. Vielä jää nähtäväksi ovatko kaikki oksat elossa.