Hallan viemää

Nyt meidän puutarhassa taitaa olla kasvukausi ohi. Pakkasukko päätti sen, sillä viime yönä oli syksyn ensimmäinen halla. Onneksi olin ehtinyt istuttaa pari päivää sitten muutaman kanervan, tai callunan, en oikein tiedä mikä niiden ero on. Niitä mahtuu pihalle vielä lisää, mutta pääsinpä ainakin alkuun. Nyt daalian rangat makaavat pitkin nurmikkoa, eikä auringonkukissakaan ole enää mitään jäljellä. Pihalla ollut muratti oli tarkoitus nostaa sisälle talvehtimaan, mutta lienee myöhäistä sekin. Täytyypä ehkä hieman kiirehtiä niiden syyspuuhien kanssa, ennenkuin maa jäätyy. Kukkasipulit ovat vielä pusseissaan, eikä kasvimaallakaan ole talikkoa näkynyt.

Minun kasvimaani ja kasvihuone sijaitsee pihan perällä, aivan pellon laidalla, joten viimeöinen halla taisi osua kovimmin sinne. Kesäkurpitsat olivat tosi täynnä pieniä alkuja, mutta eivät ole enää. Enpä tiedä olisiko sääennusteen seuraamisesta ollut apua, mutta nyt ne kaikki ovat mennyttä. Samoin menivät pavut ja yrtit kasvihuoneesta. Toisaalta ehdin tehdä vielä pari päivää sitten viimeisen peston, johon lisäsin ison kasan omaa basilikaa. Kovin olivat jo pikkuruisia ja kitukasvuisia, mutta aivan basilikan makuisia.

Nyt kasvihuoneessa ovat vielä pystyssä tomaatit, jotka ovat täynnä raakileita. Myös muutama chili odottaa siellä lisää väriä. Toivottavasti eivät ihan heti palellu. Vein kasvihuoneeseen kasan omenoita, sillä naapuri vihjasi, että omenoiden sisältämä etyleeni voisi nopeuttaa chilien kypsymistä. Aiemmin kannoin jo muutaman chilin sisään, mutta nekin ovat niin valtavia, ettei keittiöön taida mahtua enempää.


Seuraavana puuhana taidan hoitaa meidän pihan lintalaudan kuntoon. Me ripustimme sen lasten kanssa jo kerran pihapuuhun, mutta vieraita oli niin paljon, että se oli tyhjä melkein saman tien.

Joku isompi kaveri taisi käydä vielä nuolemassa koko laudan, sillä naru oli katkennut ja lauta makasi osissa nurmikolla. En tiedä olisiko pihan oravat niin taitavia että osaisivat laskeutua roikkuvalle lintulaudalle. Ehkäpä hieman tukevampi mallikin olisi paikallaan. Nyt meidän auringonkukat alkavat kuitenkin olla niin kaluttuja, että niistä ei enää siemeniä irtoa.

Pikkuhiljaa ajatukset alkavat jo siirtymään seuraavaan kevääseen. Jotenkin sen kasvihuoneen puhdistuksen ja haravoinnin tahtoisi vain unohtaa. Toisaalta tämä halla teki motivaatiolle hyvää, sillä ei niitä paleltuneita kasveja viisti enää katsella. Nyt ne raaskii repiä sieltä pois. Tiedänpä mitä teen tänä viikonloppuna.

Chileistä lämpöä

Nyt puutarhan hoito on keskittynyt lähinnä haravointiin ja kuolleiden kasvien kärräämiseen. Ja tietysti omenoiden keräämiseen. Samaan aikaan kun kasvit ulkona kuihtuvat, jatkuu kasvihuoneessa tuotanto ihan hyvään tahtiin. Joka kerta kun sieltä tulee, jää käteen jotain syötävää.

Tomaatteja ei ole vieläkään tarvinut ostaa kaupasta. Tänä kesänä kaikki kasvihuoneeseen päätyneet taimet olivat minitomaatteja, mutta se näyttää olevan kypsymisen kannalta ihan hyvä juttu. Kurkun alkuja ilmestyy kasvihuoneeseen vieläkin, kuten myös pihalle tosi terhakoita kesäkurpitsan kukkia. Mutta jos niitä tahtoo syödä, olemme joutuneet siirtymään ja markettien mauttomiin tuotteisiin. Mielenkiinnolla odottelen jakaako kesäkurpitsa vielä kasvattaa hedelmän, kurkkua tuskin tulee öiden hipoessa hallarajaa. Tosin jos aurinko vaan näyttäytyy päivällä, saattaa kasvihuoneen lämpö nousta hyvinkin vielä 25°C.

Todellisia yllättäjiä ovat kyllä tänä vuonna olleet chilit, jalapenot tai mitä ikinä ne ovatkaan. Itselläni ei ole taimien nimistä tai vahvuudesta tietoakaan, sillä sain kaikki chilin ja paprikan taimet ystäviltäni. Minulla on kasvihuoneessa kahden näköisiä chilejä, niitä pitkiä ja suippoja sekä keskimäärin kolmen sentin mittaisia pieniä. Kumma kyllä niissä pitkissä joku saattaa olla todella mieto ja makea, kun taas toista maistaessani jouduin pyörittelemään jogurttia polttavassa suussani vartin verran. Pienemmät ovat olleet tähän mennessä hyvin ärhäköitä.

Paprikan kanssa hommat menivät vähän heikommin, sillä taimia on ainoastaan yksi, eikä siinä ole kuin kaksi hedelmää. Nyt ne ovat pikkuhiljaa saaneet vähän väriä kylkeen, mutta minusta tuntuu että niitä uhkaa jokin tauti. Paprikan varressa on n. 20cm homeinen ja kellastunut pätkä, jonka yläpuolella paprikat ovat. Nyt ne ovat menettäneet kimmoisuuttaan, eikä taimessakaan olen enää lehtiä jäljellä. Saapa nähdä ehtivätkö paprikat kypsyä. Onneksi ne ovat tosi maukkaita kaupassakin.

Täytyypä kokeilla tänä vuonna kuivatella vähän lämmikettä joulupaketteihin. Ainkin nyt tuntuu, että chilejä tulee reilusti yli omien tarpeiden. Toivottavasti ne vaan ehtivät kypsyä ennen pakkasia. Ehkäpä osan voisi siirtää myös ulkoeteiseen punehtumaan, enpä tiedä mikä niille olisi parasta.

Myös stevia, daalian juurakko ja talteen kerätyt siemenet tulisi siirtää talvisäilöön, mutta en vielä ole oikein ehtinyt tutkia miten. Toivotaan, että lumisade ei ehdi yllättää, kun syksyllä tämä puutarhanhoito on vähän hidasta...

Syyspuuhia ja pihan laittoa

Eräänä päivänä ulos mennessäni huomasin ruskan. Se yllättää joka vuosi nopeudellaan, tuntuu kuin eilen kaikki olisi ollut vielä vihreää mutta tänään punaista, keltaista ja ruskeaa. Meidän pihalla onkin valmistauduttu viime päivinä syksyn tuloon.

Sain vihdoin kaupasta säkin syyslannosta, jota sitten ripottelin pitkin puskia ja kukkapenkkejä. Pussin kyljessä luki, että lannoitus tulee tehdä heinä-, elo- ja syyskuussa. Joten aika myöhässä ollaan, mutta parempi varmaan nyt kun ei ollenkaan. Mm. marjapensaat olisi voinut lannoittaa jo heti sadonkorjuun jälkeen, mutta ehkäpä sieltä on tulossa vielä toinen sato, sillä oksat ovat täynnä silmuja. Liekö lämmin syksy sekoittanut niitäkin. Myös pavut tekevät toista satoaan ja eräänä päivänä esikoinen tuli hernepenkistä kädessään muutama pullea toisen sadon palko.

Pihaa hoidellaan enää hitaasti ja rauhassa, onneksi luonto on löytänyt saman tahdin. Viikonloppuna saatiin hiekkapiha puhallettua kaikista havuista ja lehdistä. Haravaa heilutettiin hieman, mutta enimmäkseen vain sen vuoksi, että suurimmat omenat saatiin ruohonleikkurin tieltä pois. Ja lopulta ruohon leikkaus suoritettiin lehtien päältä. Tuntuu niin turhauttavalta haravoida uudelleen ja uudelleen, joten ehkä sitten syksymmällä.

Vattupensaiden karsiminen on nyt aloitettu, mutta saattaa olla että loppu suoritetaan sitten lumihangessa. Tai puput hoitavat homman. Jotenkin se kuollut risukko ei oikein vedä puoleensa, vaikka parempihan ne olisi siistiä jossain vaiheessa. Tänä vuonna ainakin tuntui, että satoakin tuli paremmin, kun puska oli hyvin karsittu edellisenä syksynä. Etanatkaan eivät asustaneet puskissa, kun juuret olivat vähän ilmavammat, ja toki kahvinporoilla katetut.

Hommia riittää kyllä vielä joka päivälle, yksi tylsimmistä on astioiden, ruukkujen, purkkien ja vatien pesu. Niitä vapautuu koko ajan lisää, kun taimet ja kukat luovuttavat pikkuhiljaa. Ne ovat kasaantuneet vesisäiliön kylkeen jo pitkään, mutta säiliö ei oiken meinaa täyttyä. Sadetta siis kaivataan. Toisaalta kaivataan myös harjaa, inspiraatiota ja hetken rauhaa, jotta purkit saadaan kuivumaan ja talvisäilöön. 

Kaiken muun puuhan ohessa pihalle on tullut muutama kynttilälyhty ja lisää aurinkokennovalaisimia. Ja täytyy tunnustaa teille, että myös ensimmäiset jouluvalot on ajastettu. Tai jos ne syttyvät syyskuussa, niin ehkä ne ei vielä ole jouluvalot. Meidän grillikodan ikkunoissa palaa kuitenkin pimeällä valot ja se näyttää kauniilta, oli jouluvalot tai ei :)

Luonnon oikkuja

Luonto tekee kaiken ihan miten tahtoo. Meidän kurkut saattavat olla ympyrän muotoisia tai ihan suoria. Toinen palsternakka on pitkä ja pullea, kun taas toinen pieni ja pyöreä. Samassa varressa kasvavat chilit ovat toinen pari senttiä pitkä ja toinen parikymmentä. Kasveja ei kyllä mitenkään onnistu kasvattamaan niin kuin itse haluaisi. Niille voi ainoastaan luoda ihanteelliset olosuhteet ja odottaa mitä tapahtuu.

Keväällä yksi päivä on lämmin ja aurinkoinen, kun toisena tuulee luihin ja ytimiin asti. Ja tämä kaikki tapahtuu ihan sattumanvaraisesti, ilman ennakkovaroituksia. Jos säät suosivat, viihtyvät myös viljelykset. Mutta ilman aurinkoisia päiviä ei tapahdu paljon mitään.

Tänä vuonna syksy on ollut lämmin ja puutarhakin taitaa olla tästä hieman ihmeissään. Vadelmapensaasta löytyy vieläkin tuoreita marjoja, pavut tekevät toista satoaan eikä kesäkurpitsatkaan näytä väsymisen merkkejä. Itse sen sijaan olen alkanut jo hidastelemaan, vaikka ei sitten kuitenkaan olisi vielä tarvinut. 

Tätä kaikkea ajatellen voi sanoa, että pisteet niille, jotka viljelevät työkseen. Näin puutarhaharrastelijan näkökulmasta olisi melko hurjaa, jos elanto olisi kiinni sopivista säistä, ajoituksesta, hyönteisistä tai jostain muusta, jota ei voi itse päättää. Mutta näin me vaan saadaan ympäri vuoden pöytään tuoreita kasviksia ja vihanneksia, ei ehkä ihan kaiken aikaa kotimaisia, mutta kuitenkin.

Minun vihannessatoni on tänä vuonna ollut runsas ja sitä on jaettu ystäville ja tutuille. Toki kasveja on hoidettu säännöllisesti, kasteltu, lannoitettu, karsittu ja taas kasteltu. Mutta kyllä tässä täytyy olla mukana valtavasti myös hyvää tuuria. Taimet itivät alun alkaen hyvin, kasvihuone ja laatikot olivat hyvässä paikassa ja kesä oli lämmin. Muutamaa yksittäistä epäonnistumista lukuun ottamatta kaikki meni nappiin.

Mutta entä jos kaikki ei olisikaan mennyt nappiin? Kun tämä homma on harrastus, olisi innostus ehkä hiipunut jo kesäkuussa, eikä ensi keväänä olisikaan enää itänyt purkkeja joka nurkassa. Taimet saattaisivat rajoittua helppoihin tomaatteihin ja kurkkuihin. Mutta onneksi kaikki sujui, sillä nyt päässä pyörii jo sata ideaa, vesimelonia, punajuuria, sipulikukkia ruukkuihin, talvettamista, kukkapenkin mylläämistä ja kasvimaan laajentamista.

Onneksi puutarhanhoito on perusluonteeltaan hidasta ja rauhallista, eikä impulsiivisuudelle ole oikein varaa. Näin ollen asiat tulee suunniteltua kunnolla ja toteuttamista joutuu odottamaan toisinaan pitkään. Ehkä se kaikki tekee tästä vielä hitusen koukuttavampaa...

Talven varalle ja vähän ylikin

Nyt on virallisesti syksy, syyskuu. Tervetuloa myrskyt ja hallat, kynttilät ja takkatulet. Kyllähän sitä kesää riittikin, ja vieläkin toisinaan iltapäivän auringonpaiste lämmittää ihanasti. Jokainen varautuu talveen omalla tavallaan, toiset eivät ehkä mitenkään. Meillä se on ollut yhtä säilömistä, pakastamista, kuivattamista ja mehustamista. Pihalla puiden pilkkomista ja halkomista, haravoimista, harventamista ja omppojen keräämistä.

Kasvihuoneessa on harvennettu oikein kunnolla. Tomaateista olen katkonut suurimman osan latvoista, joissa on ollut vielä ollut muutama hento kukka. Nyt raakileet saavat kunnolla valoa ja ehtivät toivottavasti kypsyä. Myös tomaatin lehtiä on saksittu reilulla kädellä. Yksi ruukussa kasvanut kurkku on revitty kokonaan irti ja munakoiso nostettu pihalle kukkimaan. Toivotaan, että väljyys auttaa paprikoita ja chilejä saamaan hieman väriä. Niissä kun ei ole vielä kun pilkahdus punaista.

Purkkeihin olen kuivannut enimmäkseen nokkosta, lehtikaalia, ruohosipulia, timjamia ja steviaa. Vielä on jäljellä ainakin rosmariinipuska, persiljaa ja lisää lehtikaalia, myös piparminttua voisi hieman kuivattaa. Täytyy varmasti joku kerta levittää saunan lauteille lakana ja ripotella sinne oikein kunnon yrttikoktail, jotta minun ei tarvitse kuivatella joka päivä jotakin uunissa. Basilikaa ajattelin pakastaa suikaloituna jääpalakuutioihin ja öljyyn sekoitettuna. Näin olen tehnyt aiemminkin ja se oli minusta hyvä keino.

Halkohommia on tietysti tehty pitkin kevättä ja kesää. Kaadetut omenapuut ja sireenit on pilkottu haloiksi ja suuremmat risut on pätkitty. Nyt meillä löytyy kuivaa puuta liiteristä ja vähän kosteampaa puuta pinoista, halottavaa pihalta ja sisään siirrettävää kuivaa puutakin olisi. Kahden talven kokemuksella voin sanoa, että halkoja on reilusti, vaikka takkaa polttaisi päivittäin. Pihasaunassa on myös puukiuas, mutta sen käyttö jää talvella varmaankin vähemmälle. Halkojen kanssa puuhailu on vaan niin mukavaa, eikä vara venettä kaada, vai miten se nyt olikaan. Meillä pärjätään vaikka vähän kylmempikin talvi.

Punertavat lehdet ja ennen kaikkea kalenteri saivat minut muistamaan yhden tärkeän seikan talven varalle. Nimittäin sen, että myös hiiret ja muut pikkuelukat rupeavat varustautumaan talveen ja pyrkimään sisätiloihin. Meillä pikkujyrsijöitä on ollut lähinnä välikatossa, mutta sielläkin niiden rapina on hermoja rassaavaa iltaisin, kun muu talo on hiljentynyt.

Me olemme taistelleet hiiriä (ja tässä kutsun kaikkia pikkujyrsijöitä hiiriksi, niiden oikeasta lajista huolimatta) vastaan perinteisin loukuin ja hiiribaarien avulla. Ensimmäisen talven jälkeen taisimme hävitä taistelun, sillä rapinaa riitti koko talveksi. Seuraavaan talveen kokeilimme uutta kikkaa, eli kastelimme talomme kivijalan ympäryksen etikkavedellä muutamaan kertaan syksyn kylmetessä. Välikatossa oli tietysti myös loukut ja myrkyt, mutta hiiriä jäi kiinni huomattavasti vähemmin.

En tiedä mikä hiirikantaan vaikutti, mutta etikkakikka on ainakin edullinen. Eilen aloitimme ensimmäisen kierroksen kivijalaviertä etikkaliemellä ja kunhan vaan kauppaan ehdimme, ostamme muutaman litran etikkaa lisää. Nurmikolle tai kasveille etikka ei tee hyvää, mutta toivottavasti myös hiiret karttavat sitä ja jättävät talomme rauhaan.

Elokuista elämää, tomaattia ja omenaa

Meidän pihassa on ihan pikkuhiljaa alettu siirtelemään purkkeja ja ruukkuja varastolle päin, lapioita, talikoita, kuokkia, haroja ja tukikeppejä autotallin kulmalle, repimään kellastuvia kasveja irti ja mikä tylsintä, irroittelin puutarhapöydän jatkopalat ja vein samalla muutaman tuolin varastoon aurinkovarjon kanssa odottamaan seuraavaa kesää ja seuraavia pihajuhlia.

Kasvihuoneesta tulee tomaatteja tasaiseen tahtiin ja pelko siitä, että kaikki kypsyvät yhtä aikaa on osoittautunut aivan turhaksi. Meillä on riittänyt mukavasti ihan koko ajan kesäkurpitsaa, tomaatteja ja monenlaisia yrttejä. Kurkut ovat jo loppuneet. Nyt syömme hieman matosia omenoita ja vieläkin riikunoita. Kun oikein viitsin etsiä, löysin sen verran omenoita, että sain jopa vähän hilloa keitettyä. Ensi vuonna täytyy varmasti laittaa vähän enemmän juureksia, sillä kun vihreä hiipuu maan pinnalta on jäljellä enää muutama palsternakka ja maa-artisokat.


Pimeisiin iltoihin olemme varautuneet hommaamalla muutaman aurinkokennovalaisimen, joihin on kytketty liikkeentunnistin. Olen tähän asti ollut melko epäileväinen niiden suhteen, enkä juurikaan odottanut suuria. Mutta eipä turhaan päässyt pettymään, sillä mielestäni nämä uudet valot ovat melko hyviä. Tietysti aika näyttää miten ne kestävät käytössä, mutta ainakin näin uutena niiden valaisuteho on loistava ja ne täydentävät hyvin pihan muita valoja. Nämä lamput ovat vajaan metrin korkuisia ja kappalehinta oli useamman kympin, mutta minusta tuntuu, että hinta-laatusuhde voi olla ihan kohdallaan.

Kuten aiemmin mainitsin, tomaattia ja kesäkurpitsaa tulee paljon. Tänään jaksoin kokeilla kesäkurpitsapihvejä ja niistä tuli herkullisia. Yksinkertaisuudessaan pihvit valmistuvat niin, että raastettuun kurpitsaan lisätään reilusti mausteita, juustoa, munaa ja jotain jauhoja, sitten pannulle tai uuniin ja parempiin suihin. Tämä oli loistavaa vaihtelua paistettuihin kesäkurpitsakuutioihin, keittoon ja vuokiin. Kesäkurpitsapihvien ohjeita löytyy googlettamalla vaikka kuinka paljon, itse uskoin fetan toimivan hyvin, kuten mintun ja sitruunankin, mmmm....

Ja kyseisistä aineksista toinen suosikkilisukkeeni on tänä kesänä ollut pannulla paistetut kesäkurpitsalohkot, tomaatinpuolikkaat ja mieletön kasa basilikaa. Valmistus menee niin, että pannulla paistetaan öljyssä yhtä paljon tomaattia ja kesäkurpitsaa, sopivan kypsät vihannekset maustetaan suolalla, pippurilla ja hyvällä lorauksella balsamiviinietikkaa. Viimeiseksi mukaan lisätään paljon basilikaa ja pyöritellään hetki pannulla. Ja sitten syömään.

Loistavaa kyllä, meillä lapsetkin syövät hyvin vihanneksia. Ehkä itsellä alkaa olla jo vähän vatsa täynnä aina niitä samoja sapuskoja. Mitähän pihalta löydettyä teillä syödään mieluiten?

Herkkuja lehtikaalista

Nyt kun salaatit ovat jo loppuneet rucolaa lukuun ottamatta, on aika kehittää lehtikaalista herkkuja. Minä kylvin sitä ensin yhden kierroksen, mutta sen söivät kirpat. Hieman myöhemmin kylvin toiseen laatikkoon pätkän, joka onkin tuottanut ihan yli odotusten. Tuntuu, että tästä puolimetrisestä puskasta riittää ja riittää aina vaan kaalia. Toki näitäkin on kaalimadot pureskelleet, mutta suurin osa lehdistä on ihan kunnossa.

Ensimmäinen herkku, jota olemmekin syöneet jo useasti on yksinkertainen lehtikaalislaw, eli kaalisalaatti majoneesikastikkeella. Jos tahtoo tehdä nopean version, riittää että pilkottuun kaaliin sekoittaa majoneesia, hieman sitruunamehua, suolaa ja pippuria. Jos tahtoo monipuolisempaa salaattia, sopii sekaan laittaa sipulia, porkkanaa ja vaikka raastettua ja valutettua kesäkurpitsaa. Kastikkeeseen sopii myös ranskankerma ja sinappi, oman maun mukaan.

Mutta tämä toinen herkku oli oikeastaan se, jonka vuoksi päätin omistaa koko tekstin lehtikaalille. Nimittäin fatajuusto-lehtikaalipiirakka. Voih, mitä herkkua siitä tulikaan. Ensin tarkoitukseni oli tehdä piirakka pinaatista, mutta sitten tulin järkiini. Mitä turhaan täyttää piirakkaa pakastimen antimista, kun kotipihalla on siihen tarkoitukseen juuri sopiva puska.

Ja tämä piirakka oli yleisesti ottaen melko kokeellinen varsio, sillä pohja oli tehty gluteiinittomasti karppaajien suosimaan mantelileipäpohjaan. Täytteen tein niin, että pehmitin ja maustoin kaalit ensin pannulla ja lisäsin ne sitten esipaistettuun pohjaan fetan ja munamaidon kanssa. Sitten piirakka uuniin vielä puoleksi tunniksi ja herkuttelemaan. Ja vaikka kyseessä olikin "dieetti"- versio, maistui se hyvin muillekin. Ja kaikki mitä jäi yli, säilyi hyvin jääkaapissa, pohja oli ehkä jopa mehukkaampaa seuraavana päivänä.

Saattaapa olla että tätä gluteiinitonta karppiherkkua löytyy meidän kahvipöydästä seuraavissa juhlissa. Toisaalta kuulin kehuja myös feta-kesäkurpitsapiirakasta, joten täytyy ehkä sekin kokeilla...

Kesäkukkia vai villasukkia?

Nyt on merkilliset ilmat, syksy tekee tuloaan, mutta aina silloin tällöin kesän kuumuus voittaa ja saamme yllättävän hellepäivän. Syksystä kielivät omenat, jatkuvat sateet, ilmassa viihtyvät homeitiöt ja tasainen sato kasvihuonetomaatteja, kurkkuja ja jotain muutakin aina silloin tällöin. Köynnöstuessa kivunnut päivänsini alkaa olla luovuttanut, vaikka se kukki komeasti koko kesän. Minua on vähän yllättänyt se, että niinsanotut kesäkukat ovat vasta nyt parhaimmassa loistossaan. Purkeissa kukkivat upeat auringonkukat, kesäkukkasekoitukset ja jopa keväällä hankkimani daalian juurakko on saanut aikaiseksi metreittäin vartta ja kolme nuppua.

 

Kasvihuoneessa on kaikki hyvin, tomaatteja on satoja, kurkkuja tulee tasaisesti ja chilit ja paprikatkin ovat muodostaneet runsaasti alkuja. Tosin munakoisoista alkanut home on levinnyt pikkuhiljaa myös kurkkujen lehdille ja toisinaan joku tomaatti saattaa olla vähän homeen peitossa. Tämä jatkuva kosteus ei asiaa auta, vaikka kasvihuoneessa on ovet ja ikkunat levällään koko ajan ilman kiertämiseksi. Toisaalta sato kypsyy, joten ei kai asialle mitään tarvitse tehdä. Ehkä tässä vaiheessa harvennus ja rankalla kädellä karsiminen voisivat olla parhaita vaihtoehtoja.  

Eräänä päivänä unohdin muutaman kypsän tomaatin pihapöydälle, josta ne pääsivät parempiin suihin ihan hetkessä. Silloin olin taas äärettömän iloinen, että minun tomaattini kasvavat seinien sisällä turvassa. Varikset, rastaat ja lokit ovat joka päivä pihallamme etsimässä esille jääneitä herkkuja, milloin hyppimässä pöydillä ja milloin marjapuskissa.

 

Minun kolme munakoison tainta ovat noin puolen metrin korkuisia, vahvavartisia ja syvän vihreitä. Ne ovat kukkineet pitkin kesää ja minä olen pölytellytkin niitä kukkia useampaan kertaan. Vieläkään ei ole havaittavissa yhtä ainoaa alkua. Luulenpa tosiaan, että nyt alkaa olla jo aika myöhä siihen, että yksikään munakoiso ehtisi valmiiksi asti. Kesäkurpitsat ovat olleet kasvihuoneen ulkopuolella, mutta myös ne ovat tarvineet pensselipölytyksen, jotta minä olen saanut satoa.

Ja nyt kun sato tuli mainituksi, niin kriikunaa tulee. Sitä tulee paljon. Tänä vuonna omenat ovat vähän surkeita ja matosia, mutta näitä tulee sitten senkin edestä. Nyt jos vielä keksisi jotain hyvää säilöttävää kriikunoista. Pakastimessa niistä tuli aika pahoja, mutta hilloa en ole vielä kokeillut. Joskus taisin kuulla, että sokeriliemeen voisi upottaa, tai viinaan...

Syksyn tuulia

Tänään aamulla oli ensimmäistä kertaa niin kylmä, että minun piti laittaa takki päälle. Ulkona tuulee ja sade vihmoo. Pihalla tuoksuvat omenat. Vettä tulee nyt purkit ja ämpärit täyteen, ehkä kaivonkin vesi vähän kirkastuu. Luonto saa kosteutta yllin kyllin jaksaakseen vielä kuukauden, ehkä toisenkin, ennenkun se vetäytyy talveksi levolle.

Jos se syksy kerran tulee, niin nyt nautitaan sateesta ja upeista ukkosista, pisaroiden leikistä lehdillä, tuulisista päivistä ja kellastuvista puista. Tähdenlennoista ja kuulaista syysilloista. Ainakin luonto nauttii.

 

 

Steviaa purkkiin ja pulloon

Ostin keväällä puutarhalta pienen ja sievän stevian taimen. Vaihdoin sen suurempaan ruukkuun ja lähes unohdin kasvihuoneen hyllylle puuhatessani muiden kasvien kanssa. Oikeastaan minulla ei ollut juurikaan odotuksia kasvin suhteen, sillä edelliskesän kuuden euron siemenpussista ei ollut itänyt ainoakaan siemen.

Kuva on tällä kertaa lainattu netistä, sillä oma puskani
oli harvennuksen jäljiltä hieman onnettoman näköinen.

Minun stevia oli ehtinyt tehdä lähes puolimetrisen suoran varren, ennenkun kävin tutkimaan sen kasvatusta ja käyttöä tarkemmin. Luin jostain, että sitä kannattaa latvoa kunnolla. Minä katkaisin varren varmaan joskus heinäkuussa, otin lehdet talteen ja kuivasin ne. Nyt viime viikolla pääsin uudelleen korjaamaan satoa, eli kuivasin mukavasti tuuhentuneesta kasvista taas paljon lehtiä. Kuivat lehdet hieroin morttelissa mahdollisimman hienoksi ja talletin pilttipurkkiin odottamaan jotain käyttöä.

Tänään keittelin taas kerran punaherukkamehuja, kun minulle tuli mieleeni kokeilla steviaa makeuttajana. Mehuista tuli luonnollisesti pakastemehuja, sillä kellariin säilöminen tuskin onnistuu kovin hyvin ilman sokeria.

Olen ollut vähän ihmeissäni tämän jauhetun stevian kanssa, sillä se ei liukene kuten tavallinen sokeri, enkä oikein tiedä miten siitä saisi parhaimmin hyödyn irti. Useampaan kertaan joku on kirjoitellut käyttäneensä stevian lehtiä mehuissa tai hilloissa, mutta sen tarkempia ohjeita en ole juurikaan löytänyt. Laittaako lehdet mehumaijaan, keittääkö hillon kanssa, lisätäkö kuumaan vai jäähtyneeseen nesteeseen, tai pakastaako ollenkaan? Tämä kerta on ihan kokeilemalla opittua, mutta vaikutti ainakin suurin piirtein onnistuneelta.

Tein ensin pienen kokeen, liruttelin mukiin kuumaa punaherukkamehua ja lisäilin hieman jauhettuja stevianlehtiä. Kun huomasin, että se todella toimii näinkin, tein muutamaan pakasterasiaan valmista steviamehua. Mehun ulkonäkö ei todellakaan ollut kovin houlutteleva, se varmaan kannattaisi suodattaa tai jotain, mutta maku tuntui olevan yllättävän hyvä. Annostuksen kanssa touhu oli aivan arpapeliä, sillä ainakin mukissa makeus tuntui lisääntyvän mitä kauemmin mehua seisotti pöydällä.

Nyt nämä muutama koepurkki pääsee pakastimeen ja otetaan nautittavaksi vastä kylminä ja pimeinä syysiltoina. Lopun mehun pakastan kokonaan sokerittomana, joten niistäkin pääsee vielä tarvittaessa sekoittelemaan steviamehuja. Tosin ehkä keksin tuolle ihmejauheelle jotain muutakin käyttöä, ehkäpä meillä on seuraavaksi vihertävää kermavaahtoa ja mansikkakiisseliä...

Odottelua ihan koko ajan

Minulla on ollut kaiken kesää sellainen fiilis, että tämä puutarhanhoito ja erityisesti hyötykasvien kasvatus ja kasvihuoneviljely on pelkkää odottamista. Ensin odotetaan, että tulee kevät ja saa laittaa siemeniä itämään, sitten odotellaan lumen ja maan sulamista, sitten itämistä, taimien koulimista, istuttamista, vahvistumista, kukkimista, satoa, säilömistä... Ja sitten ruvetaan pian odottelemaan taas uutta kevättä.

Tällä hetkellä meillä odotellaan munakoison kukkimista ja tomaattien, chilien, paprikoiden ja juuresten satoa, ainakin. Odotellaan, että auringonkukat kukkivat kunnolla ja omenat kypsyvät.

Ja sitten kun ollan tarpeeksi odotettu, on ainakin meillä yhtäkkiä lautasella pelkkää salaattia, muutaman viikon kuluttua käsissä viisi kiloa kurkkua ja seitsemän kesäkurpitsaa yhtä aikaa. Sitten tulevat marjat, joita syödään kolme viikkoa joka ikisellä aamu- ja iltapalalla. Kohta varmaan hukumme tomaatteihin ja chileihin. Mutta tärkeintä on tietysti se, että satoa tulee hyvin.

Kaikkiaan ajatukseni kasvihuoneviljelystä ovat osuneet suurin piirtein nappiin. Onhan noita etanoita ollut muutama ja tietysti kirvoja, muurahaisia ja kirppojakin. Mutta yleisesti ottaen olen erittäin tyytyväinen, vaikka minulla ei vieläkään ole kukkahattua ja kengätkin ovat käytännön syistä muoviset puutarhakengät.

Eilen aamulla tämä kaikki iski oikein kunnolla, minähän olen onnistunut oikeastaan loistavasti. Kävelimme pian kolmevuotiaan poikani kanssa kasvimaalle nostamaan perunaa, sitten nykäisimme mukaan oikein komean palsternakan. Kasvihuoneesta otimme timjamia, laatikosta sipulia, persiljaa, papuja ja herneitä. Piharakennuksen kulmalta vielä yksi komea kesäkurpitsa ja kiven vierestä lipstikkaa. Sisällä valmistelimme vihannekset ja minä tein erittäin maukkaan kanakeiton. Tähän keittoon kaupasta tarvittiin lähinnä se kana, porkkanat ja mausteet.

Ensi keväänä, taas hiukan viisaampana en oikeastaan aio tehdä paljonkaan toisin. Kasvatan hieman valikoimaani ja porrastan istuttamista jonkin verran. Sijoittelen kasveja ehkä hieman paremmin. Kypsymistä ei kuitenkaan voi edistää tuollaisessa tavallisessa muovikasvihuoneessa, joten tähän mennessä ensimmäinen kesäni kasvihuoneviljelijänä on ollut loistava. Nyt jos tänä kesänä vielä joku menee mönkään, minulla on jo iso kasa onnistumisia takataskussa!

Karviaisherkkuja

  

Eilen iltapäivästä kävin keräämässä hilloa varten karviaisia. Jos meillä olisi vähän useampi puska, olisin takuulla kokeillut tehdä myös mehua, mutta tällä kertaa marjoja riitti vain hilloiksi. Ja tietysti sellaisenaan syötäväksi. Täytyy varmaankin miettiä, mahtuisiko meille vielä toinen pensas johonkin kulmaan. Tänä keväänä kun istutimme lisää ainoastaan mustaherukkaa. Onhan nuo kypsät karviaiset aivan uskomattoman herkullisia!

Hilloon tuli tällä kertaa:
n. 2l kypsiä karviaisia,
1 vaniliatanko,
n. 4dl hillosokeria,
1tl Atamonia

Ensin putsasin ja huuhdoin marjat. Laitoin ne kattilaan, mutta en lisännyt enää vettä, sillä ne olivat kosteita huuhtelun jäljiltä. Keittelin marjoja ja vaniliatankoa hiljalleen n. 10 minuuttia. Seuraavaksi surautin seosta hieman sauvasekoittimella, ei kuitenkaan kokonaan hienoksi.

Sitten lisäsin hillosokeria ja annoin porista vielä toiset 10 minuuttia. Muutaman minuutin jälkeen hillon pintaan nousi vaahtoa, jonka kuorin pois. Keittelyn jälkeen nostin vaniliatangon pois ja lisäsin ripauksen Atamonia. Tätä en ole käyttänyt ennen muuta kuin mehupullojen huuhtomisessa, mutta pussin ohjetta seuraten, käytin sitä nyt hilloon.

Lopuksi purkitin hillon kuumassa vedessa kiehautettuihin purkkeihin ja suljin kannet. Hetken kuluttua nostin hillot kylmään veteen jäähtymään Lopputuloksena oli ainakin kolme purkkia, jossa kannen keskiosa oli painunut alas ja säilöminen todennäköisesti onnistunut.

Toisaalta aivan sama onnistuiko säilöntä, sillä hillosta tuli niin syntisen hyvää, ettei se varmaankaan tule säilymään edes pimeneviin syksyn iltoihin. Ja samalla tekniikalla tehty hieman kirpeä mustaherukka- tai punaherukkahillokin maistuu uskomattoman hyvältä briejuuston tai pannulla paistetun leipäjuuston kanssa... mmmm...