Jostain kumman syystä ainakin miedän nurmikko osaa hyppiä, vieläpä 20cm leveän parrun yli. Tai jos ei nyt hypätä, niin ryömiä ainakin. Sitten oma lukunsa on pikkuhiljaa leviävä sammal ja pitkälle maahan porautuvat voikukat.
Jotta hiekkapiha näyttää siistiltä, tulee sitä kitkeä läpi kesän kaiken aikaa. Jostain kumman syystä tosin ainakin minä pidän hiekkapihan kitkemisestä huomattavasti enemmän kun kasvimaan perkaamisesta. Siinä jälki on ihailtavissa välittömästi, se on siistiä puuhaa ja rikkaruohot irtoavat pääsääntöisesti helposti. Sen kitkeminen on koukuttavaa puuhaa ja toimii jonkinlaisena meditaatioharjoituksena.
Jotta todellisuus ei unohtuisi, hiekkapihaa pitää myös haravoida, haravoida ja taas haravoida. Sitten alkaa ärsyttämään, kun haravoinnin mukana lähtee niin hurja määrä hiekkaa tunkiolle. Meidän pihassa on erittäin suuria mäntyjä todennäköisesti 50-luvulta ja niistä tulee risuja, käpyjä ja havuja uskomattomat määrät. Meillä kasvaakin pihan perällä havuvuori, sillä niiden kompostoituminen kestää ilmeisesti useita vuosia.
Vaikka kaikki puuhat eivät olekaan niin mieluisia, irtoaa palkintoja koko ajan. Meillä on päivittäin pöydässä oman maan salaattia ja kurkkua, vadelmia ja perunoita, kesäkurpitsaa, papuja ja yrttejä. Pian kypsyvät tuhannet tomaatit ja mieletön määrä chilejä, ehkä paprikaa ja munakoisoja. Herukoista saatavat mehut lämmittävät läpi talven ja hillot maistovat lettujen kanssa vielä keväälläkin.
Nyt kun kasvit kasvavat omaan tahtiinsa, me yritämme pitää pihaa siistinä, haravoimme ja silppuamme oksia, kitkemme ja kaivelemme. Nyt on hetki tyyntä ennenkun alkaakin armoton mehustaminen, säilöminen, pussittaminen ja pakastaminen...
