Luonnon oikkuja

Luonto tekee kaiken ihan miten tahtoo. Meidän kurkut saattavat olla ympyrän muotoisia tai ihan suoria. Toinen palsternakka on pitkä ja pullea, kun taas toinen pieni ja pyöreä. Samassa varressa kasvavat chilit ovat toinen pari senttiä pitkä ja toinen parikymmentä. Kasveja ei kyllä mitenkään onnistu kasvattamaan niin kuin itse haluaisi. Niille voi ainoastaan luoda ihanteelliset olosuhteet ja odottaa mitä tapahtuu.

Keväällä yksi päivä on lämmin ja aurinkoinen, kun toisena tuulee luihin ja ytimiin asti. Ja tämä kaikki tapahtuu ihan sattumanvaraisesti, ilman ennakkovaroituksia. Jos säät suosivat, viihtyvät myös viljelykset. Mutta ilman aurinkoisia päiviä ei tapahdu paljon mitään.

Tänä vuonna syksy on ollut lämmin ja puutarhakin taitaa olla tästä hieman ihmeissään. Vadelmapensaasta löytyy vieläkin tuoreita marjoja, pavut tekevät toista satoaan eikä kesäkurpitsatkaan näytä väsymisen merkkejä. Itse sen sijaan olen alkanut jo hidastelemaan, vaikka ei sitten kuitenkaan olisi vielä tarvinut. 

Tätä kaikkea ajatellen voi sanoa, että pisteet niille, jotka viljelevät työkseen. Näin puutarhaharrastelijan näkökulmasta olisi melko hurjaa, jos elanto olisi kiinni sopivista säistä, ajoituksesta, hyönteisistä tai jostain muusta, jota ei voi itse päättää. Mutta näin me vaan saadaan ympäri vuoden pöytään tuoreita kasviksia ja vihanneksia, ei ehkä ihan kaiken aikaa kotimaisia, mutta kuitenkin.

Minun vihannessatoni on tänä vuonna ollut runsas ja sitä on jaettu ystäville ja tutuille. Toki kasveja on hoidettu säännöllisesti, kasteltu, lannoitettu, karsittu ja taas kasteltu. Mutta kyllä tässä täytyy olla mukana valtavasti myös hyvää tuuria. Taimet itivät alun alkaen hyvin, kasvihuone ja laatikot olivat hyvässä paikassa ja kesä oli lämmin. Muutamaa yksittäistä epäonnistumista lukuun ottamatta kaikki meni nappiin.

Mutta entä jos kaikki ei olisikaan mennyt nappiin? Kun tämä homma on harrastus, olisi innostus ehkä hiipunut jo kesäkuussa, eikä ensi keväänä olisikaan enää itänyt purkkeja joka nurkassa. Taimet saattaisivat rajoittua helppoihin tomaatteihin ja kurkkuihin. Mutta onneksi kaikki sujui, sillä nyt päässä pyörii jo sata ideaa, vesimelonia, punajuuria, sipulikukkia ruukkuihin, talvettamista, kukkapenkin mylläämistä ja kasvimaan laajentamista.

Onneksi puutarhanhoito on perusluonteeltaan hidasta ja rauhallista, eikä impulsiivisuudelle ole oikein varaa. Näin ollen asiat tulee suunniteltua kunnolla ja toteuttamista joutuu odottamaan toisinaan pitkään. Ehkä se kaikki tekee tästä vielä hitusen koukuttavampaa...

Kesää pullottamassa

Eilen minä sen vihdoin aloitin, nimittäin säilömisen. Tai olenhan minä pakastanut marjoja jo jonkin verran, mutta tässä mehustamisessa ja hilloamisessa on sitä toisenlaista loppukesän tuntua...

Ihan ensimmäisenä kävin kaivelemassa kellarin kätköistä pulloja ja purnukoita, joita olen keräillyt sinne koko talven. Niitä me tiskattiin ihan urakalla mehuja ja hilloja varten. Sitten tänä aamuna kävin pyörähtämässä pihapuskissa, josta mukaan tarttui aivan hujauksessa reilu kymmenen litraa punaherukkaa.

Meillä on melkoisen iso kellari talon alla, joten mehujen säilöminen sokerin, kuumien pullojen ja Atamonin avulla on varmasti kaikkein järkevintä. Piharakennuksessa on tietysti myös arkkupakastin, johon pussitan ja purkitan monenlaisia marjoja, ehkä hieman papuja, yrttejä, omenia ja jotain hilloja. Tällä hetkellä pakkaseen on laitettu tuoretta mansikkaa, mustikkaa ja vadelmaa. On minulla muutama pakastepullokin, ehkä yhtä mehumaijallista varten.

Minulla on yhdeksän litran mehustin, johon mahtuu kerralla mehustumaan varmaankin kaksitoista litraa marjoja, kunhan vaan vähän painelee ja antaa kannen olla vähän raollaan. Tähän määrään menee sopivasti seitsemän desiä sokeria ja mehua tulee viisi viinipullollista, eli vajaa neljä litraa. Tämän satsin tekemiseen menee aikaa kolmisen tuntia ja kunhan tekniikan taas oppii kunnolla, ei mehustinta tarvitse ehkä koko aikaa vahtia vieressä. Ja on nimittäin hyvää tuo tuore punaherukkamehu!

Nyt minä odottelen malttamattomana kypsyviä karviaisia. Sain viime keväänä vaihdossa ystävältäni purkin karviaishilloa, joka oli aivan taivaallista hyvän maalaisbrien kanssa. Sitä minä kokeilen tehdä meillekin. Ja huomiselle on jo valmiina kellarissa äidin tuomat mustaherukat, joita taitaa olla 25 litraa. Tietääpä ainakin mitä meillä puuhataan viikonloppuna...