Syyspuuhia ja pihan laittoa

Eräänä päivänä ulos mennessäni huomasin ruskan. Se yllättää joka vuosi nopeudellaan, tuntuu kuin eilen kaikki olisi ollut vielä vihreää mutta tänään punaista, keltaista ja ruskeaa. Meidän pihalla onkin valmistauduttu viime päivinä syksyn tuloon.

Sain vihdoin kaupasta säkin syyslannosta, jota sitten ripottelin pitkin puskia ja kukkapenkkejä. Pussin kyljessä luki, että lannoitus tulee tehdä heinä-, elo- ja syyskuussa. Joten aika myöhässä ollaan, mutta parempi varmaan nyt kun ei ollenkaan. Mm. marjapensaat olisi voinut lannoittaa jo heti sadonkorjuun jälkeen, mutta ehkäpä sieltä on tulossa vielä toinen sato, sillä oksat ovat täynnä silmuja. Liekö lämmin syksy sekoittanut niitäkin. Myös pavut tekevät toista satoaan ja eräänä päivänä esikoinen tuli hernepenkistä kädessään muutama pullea toisen sadon palko.

Pihaa hoidellaan enää hitaasti ja rauhassa, onneksi luonto on löytänyt saman tahdin. Viikonloppuna saatiin hiekkapiha puhallettua kaikista havuista ja lehdistä. Haravaa heilutettiin hieman, mutta enimmäkseen vain sen vuoksi, että suurimmat omenat saatiin ruohonleikkurin tieltä pois. Ja lopulta ruohon leikkaus suoritettiin lehtien päältä. Tuntuu niin turhauttavalta haravoida uudelleen ja uudelleen, joten ehkä sitten syksymmällä.

Vattupensaiden karsiminen on nyt aloitettu, mutta saattaa olla että loppu suoritetaan sitten lumihangessa. Tai puput hoitavat homman. Jotenkin se kuollut risukko ei oikein vedä puoleensa, vaikka parempihan ne olisi siistiä jossain vaiheessa. Tänä vuonna ainakin tuntui, että satoakin tuli paremmin, kun puska oli hyvin karsittu edellisenä syksynä. Etanatkaan eivät asustaneet puskissa, kun juuret olivat vähän ilmavammat, ja toki kahvinporoilla katetut.

Hommia riittää kyllä vielä joka päivälle, yksi tylsimmistä on astioiden, ruukkujen, purkkien ja vatien pesu. Niitä vapautuu koko ajan lisää, kun taimet ja kukat luovuttavat pikkuhiljaa. Ne ovat kasaantuneet vesisäiliön kylkeen jo pitkään, mutta säiliö ei oiken meinaa täyttyä. Sadetta siis kaivataan. Toisaalta kaivataan myös harjaa, inspiraatiota ja hetken rauhaa, jotta purkit saadaan kuivumaan ja talvisäilöön. 

Kaiken muun puuhan ohessa pihalle on tullut muutama kynttilälyhty ja lisää aurinkokennovalaisimia. Ja täytyy tunnustaa teille, että myös ensimmäiset jouluvalot on ajastettu. Tai jos ne syttyvät syyskuussa, niin ehkä ne ei vielä ole jouluvalot. Meidän grillikodan ikkunoissa palaa kuitenkin pimeällä valot ja se näyttää kauniilta, oli jouluvalot tai ei :)

Jotain pientä tänään, huomenna taas jotain suurta

Tuo pihalla ja kasvimaalla pyöriminen on sitten kummallista. Jos sieltä on pois muutaman päivän, tuntuu että kaikki on kasvanut ja muuttunut mielettömästi. Toisinaan yhden yön aikanakin on tapahtunut ihmeitä. Meillä sato valmistuu hitaasti ja varmasti, mutta taistelut luonnon kanssa jatkuvat.

En tiedä mikä perenna kuvassa on, mutta se kuvaa hyvin tilannetta etanoiden kanssa meidän pihalla. Kahvinporot juurella auttoivat osaan ruukkukukista, mutta orvokit menehtyivät kai kofeiinimyrkytykseen.

Minulla oli mansikkamaata muutama rivi pihan perällä. Keväällä yritin toimia mansikoiden parhaaksi, kitkeä ja harventaa, hieman lannoittaa ja muutama viikko sitten suojasin taimet vielä rastasverkolla. Pari päivää sitten revin verkosta puolet pois, sillä mansikoihin on nyt iskenyt joku tauti. Taimista yli puolet on kuivunut, toiset vähemmän ja toisista ei ole enää mitään jäljellä. Näiden pelastamiseksi minulla ei ole enää mitään ideoita. 

Munakoison taimet ovat saaneet reilusti kokoa, mutta sen ovat huomanneet myös kirvat. Myös muutamasta paprikan taimesta löytyi kirvoja. Niitä kaikkia on nyt suihkuteltu mäntysuopavedellä. Katsotaan mitä käy. Toisaalta kirvoja on ollut aika vähän, joten ehkäpä tämä tehoaa.

http://pixabay.com

 

Sitten henkilökohtaisesti mulle kaikista kamalin luontokappale, jonka kanssa rinnakkaiselo ei vaan suju, eli ampparit. Ne ovat pitkin kesää pörränneet meidän ulko-oven kupeessa ja yhdessä olemme tulleet toimeen. Nyt kuitenkin minulle tuli vika piikki, tai onneksi se oli eka. Mutta eräänä iltana amppari jostain syystä pisti minua meidän ulkorapuilla. Käsittääkseni syksyä kohden ne muuttuvat tunkeilevammaksi, joten niistä oli päästävä eroon.

Mieheni joutui tutkimusmatkalle kuistin välikattoon, mutta tuloksena oli ainoastaan neljä tyhjää pesää. Elävää pesää ei löytynyt. Meille ei jäänyt muita keinoja, kun tukkia amppareiden kulkureitit ja myrkyttää ne suoraan kattoon. Koko operaatio suoritettiin eilen illalla puolen yön tietämillä, kun suurin osa amppareista piti olla jo pesässä. Ja se onnistui kohtalaisen hyvin, sillä uusia pistoksia ei tullut.

Myrkkypullon suppilo roikkuu vielä pesän suulla ja uusintamyrkytyksiä suoritetaan varmuuden vuoksi varmaan useita. Tänään rapuilla on pyörinyt enää muutama kuoleman kielissä kierivä amppari ja muutama pesää etsivä, mutta toivotaan, että pääsimme vaivasta niin minun ei tarvitse viettää loppukesää sisällä...