Multapaakkuja ja korjattuja haravanvarsia
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiekkapiha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiekkapiha. Näytä kaikki tekstit
tiistai 17. syyskuuta 2013
Syyspuuhia ja pihan laittoa
Eräänä päivänä ulos mennessäni huomasin ruskan. Se yllättää joka vuosi nopeudellaan, tuntuu kuin eilen kaikki olisi ollut vielä vihreää mutta tänään punaista, keltaista ja ruskeaa. Meidän pihalla onkin valmistauduttu viime päivinä syksyn tuloon.
Sain vihdoin kaupasta säkin syyslannosta, jota sitten ripottelin pitkin puskia ja kukkapenkkejä. Pussin kyljessä luki, että lannoitus tulee tehdä heinä-, elo- ja syyskuussa. Joten aika myöhässä ollaan, mutta parempi varmaan nyt kun ei ollenkaan. Mm. marjapensaat olisi voinut lannoittaa jo heti sadonkorjuun jälkeen, mutta ehkäpä sieltä on tulossa vielä toinen sato, sillä oksat ovat täynnä silmuja. Liekö lämmin syksy sekoittanut niitäkin. Myös pavut tekevät toista satoaan ja eräänä päivänä esikoinen tuli hernepenkistä kädessään muutama pullea toisen sadon palko.
Pihaa hoidellaan enää hitaasti ja rauhassa, onneksi luonto on löytänyt saman tahdin. Viikonloppuna saatiin hiekkapiha puhallettua kaikista havuista ja lehdistä. Haravaa heilutettiin hieman, mutta enimmäkseen vain sen vuoksi, että suurimmat omenat saatiin ruohonleikkurin tieltä pois. Ja lopulta ruohon leikkaus suoritettiin lehtien päältä. Tuntuu niin turhauttavalta haravoida uudelleen ja uudelleen, joten ehkä sitten syksymmällä.
Vattupensaiden karsiminen on nyt aloitettu, mutta saattaa olla että loppu suoritetaan sitten lumihangessa. Tai puput hoitavat homman. Jotenkin se kuollut risukko ei oikein vedä puoleensa, vaikka parempihan ne olisi siistiä jossain vaiheessa. Tänä vuonna ainakin tuntui, että satoakin tuli paremmin, kun puska oli hyvin karsittu edellisenä syksynä. Etanatkaan eivät asustaneet puskissa, kun juuret olivat vähän ilmavammat, ja toki kahvinporoilla katetut.
Hommia riittää kyllä vielä joka päivälle, yksi tylsimmistä on astioiden, ruukkujen, purkkien ja vatien pesu. Niitä vapautuu koko ajan lisää, kun taimet ja kukat luovuttavat pikkuhiljaa. Ne ovat kasaantuneet vesisäiliön kylkeen jo pitkään, mutta säiliö ei oiken meinaa täyttyä. Sadetta siis kaivataan. Toisaalta kaivataan myös harjaa, inspiraatiota ja hetken rauhaa, jotta purkit saadaan kuivumaan ja talvisäilöön.
Kaiken muun puuhan ohessa pihalle on tullut muutama kynttilälyhty ja lisää aurinkokennovalaisimia. Ja täytyy tunnustaa teille, että myös ensimmäiset jouluvalot on ajastettu. Tai jos ne syttyvät syyskuussa, niin ehkä ne ei vielä ole jouluvalot. Meidän grillikodan ikkunoissa palaa kuitenkin pimeällä valot ja se näyttää kauniilta, oli jouluvalot tai ei :)
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Meditaatioharjoituksia nurmikon reunalla
Meidän pihasta on kolmasosa helppohoitoista hiekkapihaa. Ainakin näin kiiteistövälittäjä asian ilmoittaisi ja minä uskoisin sen epäilemättä. Totta puhuen tuo hiekkapiha teettää työtä ihan riittävästi, jos nyt ei yhtä paljon kun nurmikkokin. Sen siistinä pitäminen on yllättävän aikaavievää hommaa.
Jostain kumman syystä ainakin miedän nurmikko osaa hyppiä, vieläpä 20cm leveän parrun yli. Tai jos ei nyt hypätä, niin ryömiä ainakin. Sitten oma lukunsa on pikkuhiljaa leviävä sammal ja pitkälle maahan porautuvat voikukat.
Jotta hiekkapiha näyttää siistiltä, tulee sitä kitkeä läpi kesän kaiken aikaa. Jostain kumman syystä tosin ainakin minä pidän hiekkapihan kitkemisestä huomattavasti enemmän kun kasvimaan perkaamisesta. Siinä jälki on ihailtavissa välittömästi, se on siistiä puuhaa ja rikkaruohot irtoavat pääsääntöisesti helposti. Sen kitkeminen on koukuttavaa puuhaa ja toimii jonkinlaisena meditaatioharjoituksena.
Jotta todellisuus ei unohtuisi, hiekkapihaa pitää myös haravoida, haravoida ja taas haravoida. Sitten alkaa ärsyttämään, kun haravoinnin mukana lähtee niin hurja määrä hiekkaa tunkiolle. Meidän pihassa on erittäin suuria mäntyjä todennäköisesti 50-luvulta ja niistä tulee risuja, käpyjä ja havuja uskomattomat määrät. Meillä kasvaakin pihan perällä havuvuori, sillä niiden kompostoituminen kestää ilmeisesti useita vuosia.
Vaikka kaikki puuhat eivät olekaan niin mieluisia, irtoaa palkintoja koko ajan. Meillä on päivittäin pöydässä oman maan salaattia ja kurkkua, vadelmia ja perunoita, kesäkurpitsaa, papuja ja yrttejä. Pian kypsyvät tuhannet tomaatit ja mieletön määrä chilejä, ehkä paprikaa ja munakoisoja. Herukoista saatavat mehut lämmittävät läpi talven ja hillot maistovat lettujen kanssa vielä keväälläkin.
Nyt kun kasvit kasvavat omaan tahtiinsa, me yritämme pitää pihaa siistinä, haravoimme ja silppuamme oksia, kitkemme ja kaivelemme. Nyt on hetki tyyntä ennenkun alkaakin armoton mehustaminen, säilöminen, pussittaminen ja pakastaminen...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)