sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäisnarsissit

No johan olikin mukava juttu, kun mun narsissit olivat niitä Tete narsisseja, joista minä en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan. Nämä yksilöt kuitenkin kestävät pakkasta parhaimmillaan -15°C ja voidaan istuttaa pihalle jo nyt.

Niiden kanssa hommiin ryhdyttiinkin siten, että varastossa ollutta puutarhamultaa sulatettiin ensin kaksi vuorokautta suorassa auringonvalossa ja sen jälkeen hakattiin pussista irti petkeleellä. Sitten varaston perältä löytyi joku viimevuotinen kori, johon narsissit saatiin istutettua. Tarkoituksena oli ensin laittaa ne puiseen istutuslaatikkoon, mutta sen pohja oli irronnut ja makaa nyt jossain halkokatoksen kupeessa lumihangessa. Eli otettiin käyttöön suunnitelma B.




Ei tästä ehkä ihan kaunein mahdollinen tullut, mutta palanen tulevaa kesää kuitenkin lumihangen keskellä. Ja viime yön nämä viettivät jo rappusilla, joten ei ollut ihan huhupuhetta tuo pakkasenkestävyys.

... kaikkea sitä ihminenkin osaa tehdä, pakkasenkestäviä kukkia!

Mikä, missä, miten, kuka...

Taidanpa vähän vielä valottaa taustoja tarkemmin, ihan lukijoita ajatellen.

Tässä blogissa on siis kyse siitä, että minä, reilu 30-kymppinen nainen asustan perheeni kanssa pian toista kesää omaa taloa ja omaa pihaa. Meillä on 50-luvulla rakennettu rintamamiestalo ja piha myös sen mukainen. Omppopuut ovat isoja ja osa lahoja, pensaat ovat suuria ja kukkapenkkejä on pari. Pihan perällä on kasvimaa, muutama marjapensas, pieni mansikkamaa ja vadelmapuska. Pihasta löytyy myös kriikunapuita, pari pientä luumupuuta, paljon raparperia ja maa-artisokkia. Monivuotisia yrttejä on ainakin ruohosipulia ja sitruunamelissaa.

Piha on reilun kokoinen kaupunkilaispiha, joten nurmikkoa saa leikata ihan riittämiin. Piha rajoittuu peltoon, joten kaikenlaisia elikoita näkee paljon ja usein. Rusakot ja puput juoksentelevat pihan poikki päivittäin, fasaaneja on runsaasti, kuten myös oravia, myyriä, hiiriä ja etanoita.

Me asutaan ihan etelärannikolla taajamassa, puutarhaliikkeeseen on matkaa alle kilometri, joten sinne ostos- ja unelmointiretkiä tulee tehtyä usein.

Minä ja puolisoni olemme lähtöisin omakotitalosta, joten piha ei sinällään ole meille uusi juttu. Oman pihan hoitaminen kuitenkin on, joten siitä tässä on kyse, pihahommien opettelusta, uusien kasvien opettelusta, kasvimaan laitosta ja toivottavasti erehdysten kautta päästäisiin muutamaan onnistumiseenkin vielä loppukesällä.


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä

Kohta on pääsiäinen ja muutama vapaapäivä. Olisi hyvää aikaa aloitella vähän pihan laittoa. Nyt noita pihavinkkejä pursuaa joka tuutista, suoraan sähköpostiin ja joka ikisessä lehdessäkin on jotain. Saa nähdä jaksaako sitä tehdä mitään vai lueskelenko vaan niitä lehtiä ja nautin auringosta, ehkä paistan pari makkaraa...

Sain kaupasta pari narsissia, jotka pitäisi varmmaankin istutella ruukkuihin ja asetella kuistille ja ehkä saunan eteiseen. Pihallehan niitä ei voi vielä viedä, mutta ehkä ne muutaman tunnin keskipäivän aurinkoa voisi pian ottaa. En tiedä mitä nille keksisi, mutta täytyy mennä kaivelemaan varastosta ruukkuja ja purkkeja. Viimevuotiset pääsiäisnarsissit kaivettiin tuonne kukkapenkkiin, mutta muistaakseni ne ei vielä ekana vuonna kuki. Aurinko kuitenkin porottaa koko ajan ja alapihan kukkapenkin lumikerros ohenee lupaavasti, joten jokin sieltä varmaan pian kukkii.

Jostain luin, että nyt olisi hyvä aika laittaa tuhkaa tuonne pihalle, joten sitä varmaankin kokeillaan. Koko talven ollaan kannettu sitä pusseissa roskikseen, mutta nyt vihdoinkin sillekin on jotain järkevää käyttöä!