Karviaisherkkuja

  

Eilen iltapäivästä kävin keräämässä hilloa varten karviaisia. Jos meillä olisi vähän useampi puska, olisin takuulla kokeillut tehdä myös mehua, mutta tällä kertaa marjoja riitti vain hilloiksi. Ja tietysti sellaisenaan syötäväksi. Täytyy varmaankin miettiä, mahtuisiko meille vielä toinen pensas johonkin kulmaan. Tänä keväänä kun istutimme lisää ainoastaan mustaherukkaa. Onhan nuo kypsät karviaiset aivan uskomattoman herkullisia!

Hilloon tuli tällä kertaa:
n. 2l kypsiä karviaisia,
1 vaniliatanko,
n. 4dl hillosokeria,
1tl Atamonia

Ensin putsasin ja huuhdoin marjat. Laitoin ne kattilaan, mutta en lisännyt enää vettä, sillä ne olivat kosteita huuhtelun jäljiltä. Keittelin marjoja ja vaniliatankoa hiljalleen n. 10 minuuttia. Seuraavaksi surautin seosta hieman sauvasekoittimella, ei kuitenkaan kokonaan hienoksi.

Sitten lisäsin hillosokeria ja annoin porista vielä toiset 10 minuuttia. Muutaman minuutin jälkeen hillon pintaan nousi vaahtoa, jonka kuorin pois. Keittelyn jälkeen nostin vaniliatangon pois ja lisäsin ripauksen Atamonia. Tätä en ole käyttänyt ennen muuta kuin mehupullojen huuhtomisessa, mutta pussin ohjetta seuraten, käytin sitä nyt hilloon.

Lopuksi purkitin hillon kuumassa vedessa kiehautettuihin purkkeihin ja suljin kannet. Hetken kuluttua nostin hillot kylmään veteen jäähtymään Lopputuloksena oli ainakin kolme purkkia, jossa kannen keskiosa oli painunut alas ja säilöminen todennäköisesti onnistunut.

Toisaalta aivan sama onnistuiko säilöntä, sillä hillosta tuli niin syntisen hyvää, ettei se varmaankaan tule säilymään edes pimeneviin syksyn iltoihin. Ja samalla tekniikalla tehty hieman kirpeä mustaherukka- tai punaherukkahillokin maistuu uskomattoman hyvältä briejuuston tai pannulla paistetun leipäjuuston kanssa... mmmm...

 

Kesää pullottamassa

Eilen minä sen vihdoin aloitin, nimittäin säilömisen. Tai olenhan minä pakastanut marjoja jo jonkin verran, mutta tässä mehustamisessa ja hilloamisessa on sitä toisenlaista loppukesän tuntua...

Ihan ensimmäisenä kävin kaivelemassa kellarin kätköistä pulloja ja purnukoita, joita olen keräillyt sinne koko talven. Niitä me tiskattiin ihan urakalla mehuja ja hilloja varten. Sitten tänä aamuna kävin pyörähtämässä pihapuskissa, josta mukaan tarttui aivan hujauksessa reilu kymmenen litraa punaherukkaa.

Meillä on melkoisen iso kellari talon alla, joten mehujen säilöminen sokerin, kuumien pullojen ja Atamonin avulla on varmasti kaikkein järkevintä. Piharakennuksessa on tietysti myös arkkupakastin, johon pussitan ja purkitan monenlaisia marjoja, ehkä hieman papuja, yrttejä, omenia ja jotain hilloja. Tällä hetkellä pakkaseen on laitettu tuoretta mansikkaa, mustikkaa ja vadelmaa. On minulla muutama pakastepullokin, ehkä yhtä mehumaijallista varten.

Minulla on yhdeksän litran mehustin, johon mahtuu kerralla mehustumaan varmaankin kaksitoista litraa marjoja, kunhan vaan vähän painelee ja antaa kannen olla vähän raollaan. Tähän määrään menee sopivasti seitsemän desiä sokeria ja mehua tulee viisi viinipullollista, eli vajaa neljä litraa. Tämän satsin tekemiseen menee aikaa kolmisen tuntia ja kunhan tekniikan taas oppii kunnolla, ei mehustinta tarvitse ehkä koko aikaa vahtia vieressä. Ja on nimittäin hyvää tuo tuore punaherukkamehu!

Nyt minä odottelen malttamattomana kypsyviä karviaisia. Sain viime keväänä vaihdossa ystävältäni purkin karviaishilloa, joka oli aivan taivaallista hyvän maalaisbrien kanssa. Sitä minä kokeilen tehdä meillekin. Ja huomiselle on jo valmiina kellarissa äidin tuomat mustaherukat, joita taitaa olla 25 litraa. Tietääpä ainakin mitä meillä puuhataan viikonloppuna...

Kilpaa kaalimatojen kanssa

Säät ovat antaneet muutaman muistutuksen tulevasta syksystä. Uusien salaattien itäminen on hidastunut, eivätkä tomaatitkaan ole vielä saaneet väriä. Puskat kuitenkin notkuvat vihreitä raakileita, niin tomaatteja, kurkkuja, paprikoja, chilejä kuin herneitäkin. Herneet ovat muuten ihan normaaleja kuivattuja ruokaherneitä ja sato on loistava. Munakoisot ovat täynnä kukkia, eikä yrttienkään vauhti ole yhtään hidastunut. Tähän mennessä olen saanut satoa mukavasti yli odotusten.

Kasvihuoneeseen oli taas eksynyt muutama kutsumaton vieras. Pieni lentomuurahaisporukka oli pesinyt kasvulaatikkoon salaatin juurelle. Revin eilen viimeisiä kitkeriä salaatteja pois, kun laatikossa alkoi kuhina. Ensimmäisenä keinona ripottelin murkkujen päälle reilusti kanelia. Tänä aamuna laatikossa ei näkynyt enää muurahaisia, mutta täytyy tutkia tilannetta uudelleen muutaman päivän kuluttua.

Ikävä kyllä kotilotkin ovat päässeet kasvihuoneeseen. Niitä saa nyppiä melkein joka aamu pois kurkuntaimista. Jostain syystä ne eivät ole vielä viihtyneet muissa kasveissa. Onneksi kotiloita on ollut seinien sisällä vain muutama ja ainakin minusta tuntuu, että niiden ahkera kerääminen on pitänyt kannan kurissa tänä kesänä. Varmaankin myös kahvinporot ja kitkeminen on auttanut.

Uusimpana riesana olen löytänyt salaateistani kaalimadot. Tähän mennessä jäävuorisalaatti ei ollut kelvannut vielä muille, mutta nyt rinnan kasvavat lehtikaalit ja jääsalaatit olivat kummatkin joko pelkkiä rankoja tai täynnä isoja reikiä sekä kakkaa. Lopulta löysin myös itse tuholaisen keittiön läviköstä työn touhusta.

Kokonaistilanne on kuitenkin loistava, sillä olemme saaneet salaattia ihan joka ikinen päivä kesäkuun alkupuolelta asti. Eli voitolla ollaan reilusti, vaikka syömmekin lehtikaaleja kilpaa niiden matojen kanssa.

Nyt minulla pyörivät pullot ja purkit pöydillä ja mehumaijakin odottaa keittiön nurkassa. Marjoista iso osa alkaa olla kypsiä, mutta jos vielä muutaman päivän malttaisi odottaa mehustamista...