Punainen tupa ja pari ahomansikkaa

Jotain ehti tapahtua tässä muutaman viimeisen päivän aikana. Minä fiilistelin vihertävää luontoa ja vasta leikattua ruohoa ja mietiskelin itsekseni, että joku päivä pitää raivata vattupenkki, kitkeä marjapensaan juuret loppuun, siistiä kukkapenkin reunat ja vaikka mitä muuta. Olin istuttanut muutaman kesäkukan ruukkuihin ja ihailin niitä.

Yhtäkkiä piha olikin päässyt niskan päälle niin että humahti. Ihan joka paikka rehottaa, rikkaruohot leviävät perunapenkkiin, vuohenputki valtaa elintilaa kasvihuoneen kulmalta eikä tulppaania erota kauempaa voikukkien joukosta. Nurmikkokin pitäisi leikata mutta ulkona vaan sataa.

Täällä eletään juuri niitä hetkiä, jossa kukin joutuu punnitsemaan ja määrittelemään itselleen oman puutarhansa ulkoisen olemuksen, valitsemaan huolittelun asteen ja priorisoimaan asioita.

Kun sade taukoaa, olisiko mukavampi leikata ruoho etupihalta ja antaa vaikutelma punaisesta tuvasta ja perunamaasta, jossa pihaa hoidellaan hymyillen kukallinen pikkuharava kädessä samalla kun vilkutellaan naapureille. Toisaalta, jos tontin reunalta saisi siimaleikkurilla sen vuohenputkipöheikön alas, saattaisimme saada kesäkuussa vähän reilummin ahomansikkaa. Mutta ehkä eniten minua kuitenkin kiinnostaa mullata perunat ja kitkeä perunamaan reunat sekä yrittää pelastaa mansikkamaalta edes muutama taimi, jotta saisimme juhannuksena pöytään oman varhaisperunan ja kesäkeiton lisäksi omalta maalta mansikkakakkua.

Ja jotta sitä kesäkeittoa saisi, pitäisi varmaan myös kylvää lisää herneitä ja persiljaa, pystyttää linnunpelättimiä sekä kitkeä, kitkeä ja vähän harventaa. No onneksi minä tiedän yhden tosi hyvän ohjeen laihialaiseen kesäkeittoon!